Etsi
Ewan McGregor on valittu kriitikoiden rakastaman Fargo-sarjan kolmannen tuotantokauden pääosaan.
Tänään nähdään televisiossa eroottinen trilleri Kohtalokas syrjähyppy vuodelta 2002.
Muumio-elokuvista parhaiten tunnettu Brendan Fraser oli vielä 90-luvun lopussa ja 2000-luvulla suuri elokuvatähti, mutta viime vuosina miestä ei ole paljon elokuvissa nähty. Mitä tapahtui?
Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli -elokuvassa Karl-nimistä konnaa esittänyt Alexander Godunov (28.11.1949 – 18.5.1995) aiheutti kansainvälisen välikohtauksen loikkaamalla 1970-luvulla Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin.
Yahoo Movies -sivusto on listannut elokuvajulisteita, jotka kiellettiin liian härskeinä tai järkyttävinä. Kiellettyjen julisteiden galleria lähinnä herättää hämmenystä – nämäkö julisteet olivat muka liian sopimattomia julkisille paikoille?
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Jason Momoan näyttelemä Khal Drogo oli Emilia Clarken kovakourainen rakastaja Game of Thronesin ensimmäisellä kaudella. Ei siis ole mikään ihme, että Momoa reagoi hauskasti sarjan uuteen osaan, sillä se tavallaan jatkoi myös Khal Drogon tarinaa.
Mad Men -sarjasta useiden mielenkiintoisten elokuvantekijöiden tähtäimeen päätynyt Elisabeth Moss on kiinnittänyt itsensä seuraavaan kiehtovaan elokuvaan.
Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows -elokuvasta on julkaistu uusi traileri.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Black on puhunut lisää tulevan Predator-elokuvan tavoitteista ja sisällöstä.
Porua aiheuttanut Ghostbustersin rebootti on tulossa teattereihin heinäkuun loppupuolella. Leffan trailereita on kuitenkin arvosteltu hyvinkin kovasanaisesti.
Huutokaupan huutaja käyttäytyi törkeästi Uma Thurmania kohtaan.