Etsi
The Trial of the Chicago 7 nousee oikeussalidraamojen kärkikastiin. Käsikirjoittaja Aaron Sorkin todistaa olevansa näkemyksellinen myös ohjaajana.
Huumeita, seksiä ja kuolemaa Aasiassa. Lost Boys ei ole erityisen mukava dokumenttielokuva mutta koukuttaa kuin likainen heroiini.
Totaalista vodkaa, balalaikkaa ja verisiä suolakurkkuja! Дьявол!
Aito, hurmaava ja koskettava elokuva lapsuudesta ja aikuiseksi kasvamisen pelosta mutta myös sen tärkeydestä ja välttämättömyydestä.
Lämmin ja sympaattinen dokumentti avaa uusia puolia mieheen, joka tuli tunnetuksi unohdetun kansan äänenä.
Koesoitossa ei juurikaan säästellä, vaan sukelletaan suoraan ihmismielen syvempään päätyyn.
Upean musiikin säestämä ajatuksia herättävä dokumentti kertoo kuolevista alkuperäisheimoista.
Aivot avaavat ovia.
Valkokankailla nähdään kaksi ajatuksia herättävää dokumenttia. Ne kertovat yksinäisyydestä, ajasta ja elämästä.
Jenni Toivoniemi kuvaa kokopitkässä esikoisohjauksessaan osuvasti elämän kipeitä kokemuksia, läheisten ihmissuhteiden valta-asetelmia ja ikuisen nuoruuden haavetta karnevalistisen naurun kautta – mutta lämmöllä.