Ben Affleck ei halua tehdä Batmanin sooloelokuvaa vähään aikaan – syynä Yön ritari -trilogia

Batman v Superman: Dawn of Justicessa Batmania esittävä Ben Affleck tekee jossain vaiheessa raporttien mukaan Batmanin sooloelokuvan, jonka hän tulee myös ohjaamaan. Sooloelokuvaa joudumme kuitenkin odottamaan jonkin aikaa. Affleck on kertonut, että hän haluaa etäisyyttä Christopherin Nolanin Yön ritari -trilogiaan ennen sooloelokuvan tekemistä.

26.3.2016 10:00

Batman v Superman: Dawn of Justice ei ole minulle Batmanin sooloelokuva. Batman on siinä, ja se on ok. Mutta en haluaisi tehdä uutta Batman-elokuvaa Chrisin (Nolan) ja Christianin (Bale) elokuvien päälle. Haluan enemmän etäisyyttä, kertoo Affleck.

Affleckin esittämä Batman kuitenkin tullaan näkemään useassa elokuvassa, vaikka sooloelokuvaa joudummekin odottelemaan. Batman on mukana kesällä ilmestyvässä Suicide Squadissa ja kahdessa tulevassa Justice League -elokuvassa.

Kuva: Batman v Superman: Dawn of Justice

Lähde: Cinemablend

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa