C Moren valikoimassa on nyt rikosleffa joka on nähty monta kertaa – mutta laatua se on

IMDb-arvosana on 8,1.

16.12.2021 00:01

Ethan ja Joel Coenin ohjaama ja käsikirjoittama Menetetty maa on lisätty C Moren valikoimaan. Se on yksi 2000-luvun parhaita rikoselokuvia.

Pulitzer-palkitun Cormac McCarthyn kehuttuun romaaniin perustuva trilleri alkaa Llewelyn Mossin löytäessä kuolleiden miesten ympäröimän pakettiauton ja sieltä kasan heroiinia ja kaksi miljoonaa dollaria käteisenä. Moss ottaa rahat ja tulee aloittaneeksi väkivaltaisen ketjureaktion, jota edes laki – jota elokuvassa edustaa ikääntynyt ja katkeroitunut sheriffi Bell – ei pysty pysäyttämään. Mossin yrittäessä vältellä takaa-ajajiaan – ja erityisesti salaperäistä neropattia joka päättää ihmiselämistä lanttia heittämällä – leffa laajentaa samalla modernia amerikkalaista rikoselokuvaa ikivanhoilla teemoilla, joita on käsitelty jo Raamatussakin.

Episodin arvostelu alkaa ylistävin sanoin:

”Coen-veljesten sanattomaksi vetävä sovitus Cormac McCarthyn romaanista kertoo tarinan houkutukseen sortuvasta miehestä ja teon helvetillisistä seurauksista. Länsi-Teksasiin sijoittuvilta maisemiltaan hallitun karu, mutta komea, tapahtumiltaan periksiantamattoman väkivaltainen ja teemoiltaan raamatullinen mestariteos rikkoo ja uudelleenrakentaa amerikkalaisen rikostrillerin.”

Erikoisena yksityiskohtana Josh Brolin mursi olkapäänsä moottoripyöräonnettomuudessa muutamaa päivä roolin saamisen jälkeen. Hän kirosi asiaa, koska toivoi pääsevänsä työskentelemään Coen-veljesten kanssa. Asia ei yllättäen haitannutkaan, sillä elokuvan alkupuolella hän saa niin ikään vamman olkapäähän. Elokuvassa ei ole lainkaan musiikkia, joka on myös mielenkiintoinen ratkaisu ohjaajilta. Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen