Disney yrittää laistaa maksamisesta uuden Aladdin-leffansa kanssa – alkuperäisen animaation käsikirjoittajat raivona

Uusintaversio ei aikoinaan tullut puheeksi?

13.10.2018 10:03

Disney on valtava korporaatio, jolla luulisi olevan varaa maksaa tekijöille. Negatiivinen julkisuus tulee kuitenkin helposti kalliimmaksi. Nyt yhtiö saa kyseenalaista mainetta uuden ihmisnäyttelijöillä tehdyn Aladdin-elokuvansa tiimoilta.

Disney on nimittäin suututtanut alkuperäisen animaationa tehdyn Aladdin-elokuvan käsikirjoittajat. Yksi heistä, Terry Rossio, toi huolensa julki:

– Niin kovin outoa, että käytännössä ainoat uudessa Aladdin-trailerissa puhutut sanat ovat riimi, jonka käsikirjoituskumppanini ja minä kirjoitimme. Silti Disney ei tarjoa meille minkäänlaista kompensaatiota, ei edes t-paitaa, käsikirjoittaja huomautti Twitterissä.

Rossion puheissa saattaa olla vinha perä, sillä uusi Aladdin on raportoidusti hyvin samanlainen animaation kanssa. Vain visuaalinen tyyli on erilainen.

Väitetysti elokuvassa käytetään myös paljon samaa dialogia – sanasta sanaan – kuin animaatiossa. Ja sen dialoginhan on tietysti Rossio ja muut käsikirjoittajat aikoinaan työtään tekemällä luoneet.

Disney saattaa onnistua tempussaan olla maksamatta. Tämän mahdollistaa se, että animaatioelokuvat eivät ole käsikirjoittajien liitto WGA:n suojeluksessa. Aikoinaan tehdyssä sopimuksessa käsikirjoittajien kanssa ei raportoidusti ole myöskään huomioitu sitä, että jonain päivänä elokuvasta tehdään uusi versio.

Rossio väitti, että hän pyysi Disneyltä lippuja heidän huvipuistoonsa, mutta ei saanut edes niitä.

Lähde: Movie Web

Lisää luettavaa