Dwayne Johnsonin tuleva John Carpenter -klassikon rebootti ei ole uudelleenfilmatisointi laisinkaan

Klassikkokomedia saa jatkoa vuosikausien jälkeen.

28.8.2018 13:31

Big Trouble in Little China eli Säpinää Chinatownissa sai ensi-iltansa vuonan 1986. Elokuvaan kohdistunut kritiikki sai legendaarisen ohjaajan John Carpenterin vakuuttumaan siitä, että Hollywood on läpimätä, joten hän palasi indie-elokuvien pariin. Hyvä niin.

Nyt Dwayne ”The Rock” Johnsonilta on tulossa Chinatown-rebootti, joka ei kuitenkaan ole uudelleenfilmatisointi vaan jatko-osa. Alkuperäistä leffaa tähditti Kurt Russell.

Uusien tietojen mukaan Johnsonin elokuva on jatkoa alkuperäiselle.

– Kaikki mitä tapahtui aiemmin, on mukana tässä elokuvassa, ja tämä on itsenäinen jatko-osa. Ei kukaan muu voi näytellä Jack Burtonia, eikä Dwaynellä ole tarkoituskaan tehdä niin. Haluamme vain pitää hauskaa, kertoi Johnsonin oman tuotantoyhtiön Seven Bucks Productionsin pomo Hiram Garcia Colliderin haastattelussa.

Ja koska uusi elokuva tapahtuu vanhan elokuvan maailmassa, eräs tietty cameo-roolikin voi tapahtua. Tällä viitataan tietenkin Russelliin.

Lähde: Comingsoon

Lisää luettavaa