George Lucas paljasti syyn, miksi hän myi Tähtien sodan Disneylle

Ymmärrettävää. Todella ymmärrettävää.

7.12.2020 19:25

Fanit järkyttyivät vuonna 2012, kun George Lucas myi Tähtien sodan Disneylle. Lucas tienasi hurjan määrän rahaa ja Disney sai uuden valttikortin koneistoonsa.

Paul Duncan on kirjoittanut Star Wars -kirjan, jota varten hän haastatteli Lucasia aiheen tiimoilta.

– Aloittelin silloin uuden trilogian tekemistä. Olimme juuri saamassa myös tyttären. Kestää kymmenisen vuotta tehdä yksi trilogia. Episodien I-III teko kesti vuodesta 1995 vuoteen 2005, Lucas kertoo kirjassa.

Jos Lucas olisi aloittanut uuden trilogian tekemisen vuonna 2012, hän tekisi sitä edelleenkin.

–Työskentelisin edelleenkin Episodi IX:n parissa! Olin 69-vuotias vuonna 2012. Kysyin itseltäni, että aionko tehdä tätä koko loppuelämäni? Haluanko oikeasti käydä kaiken tämän uudelleen läpi? Lopulta päätin kasvattaa tyttäreni sekä nauttia vaihteeksi elämästäkin.

Lucas paljastaa olevansa varsinainen mikromanageri, eikä hän malta pysyä erossa käynnissä olevista elokuvatuotannoista, joten ainut oikea vaihtoehto oli luovuttaa Tähtien sota muualle.

– Olin tehnyt Tähtien sotaa 40 vuoden ajan. Siitä luopuminen oli äärimmäisen kivuliasta, mutta se oli ainut oikea ratkaisu.

Lue alta koko haastattelupätkä.

Lisää luettavaa