WarnerMedia päätyi jyräämään Game of Thronesin esiosan, vaikka sen pilottiosan kuvaukset maksoivat hurjat 30 miljoonaa dollaria.
Entinen WarnerMedian isompi johtaja James Andrew Miller kirjoitti Tinderbox: HBO’s Ruthless Pursuit of New Frontiers -nimisessä kirjassa kokemuksistaan yhtiön palveluksessa.
– Aloittaessani työni HBO:lla, olivat he käyttäneet jo yli 30 miljoonaa dollaria Game of Thronesin esiosan pilottiin. Nähtyäni muutaman kuukauden päästä sen leikatun version, sanoin, ettei tämä tule toimimaan. En uskonut, että se pystyisi tavoittamaan oikeaa Game of Thronesin tunnelmaa. Casey oli samaa mieltä, Miller kirjoittaa.
Casey Blows on HBO pääsisällöntuottaja, jonka tehtävänä on hoitaa myös Game of Thrones -aiheiset asiat.
– Päätimme antaa sille kirvestä. Meillä oli hirveät paineet tehdä se oikein, enkä usko, että olisimme saaneet sitä toimimaan.
HBO:lla oli useampikin esiosa valmisteilla vuonna 2017. Naomi Watts tähditti yhtä niistä.
– Kiitämme Jane Goldmania, S.J. Clarksonia ja heidän tiimiään tekemästään jättimäisestä työstä, mutta olemme päättäneet olla tekemättä tätä sarjaa, HBO:n tiedotteessa kirjoitettiin.
Lähde: Ign