Hollywood Reporter uutisoi näyttelijä Emile Hirschin haastattelusta. Vuonna 2013 Hirsch kiinnitettiin John Belushin rooliin indie-elokuvaan. Hänen olisi pitänyt lihottaa 45 kiloa rooliaan varten, ennen kuin elokuvalla oli edes rahoitusta.
”Olin vähän kaksijakoinen sen sopimuksen suhteen. Keskustelin ohjaajan kanssa ja hän puhui lihottamisesta. Näin tyhmä hän oli, hän sanoi, että lihota tarvittava määrä ja tehdään sitten elokuva”, Emile Hirsch muistelee.
”Kysyn, että lihotan ja sitten tehdään elokuva? Entäpä jos ensin tehdään elokuva ja sitten lihotan. Olisin universumin suurin hölmö, jos lihottaisin 45 kiloa.”
Hirsch kutsuu ohjaajaa mukavaksi, mutta hulluksi tapaukseksi, mutta ei mainitse kenestä oli kyse. Lopulta elokuvaa ei tehty, koska rahoitusta ei saatu kasaan.