Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja kirjailija Nina Honkanen toimittivat esseekokoelman, joka on selvästi syntynyt koronaeristyksen seurauksena. Kaksikko kutsui mukaan kahdeksan muuta kirjoittajaa käsittelemään omia tuntemuksiaan pysähtymisestä.
”Mitä tiiviimmäksi elämä muuttuu, sitä kirkkaammin merkitykselliset asiat ja kohtaamiset näyttäytyvät”, kirjoitetaan takakannessa. Se on avain kymmenen esseen lukemiseen.
Pakopisteeseen on valittu kovanluokan kirjoittajia, kuten suosikkiesseisteihini lukeutuva Antti Nylén. Esseekokoelmana teos on hieman epätasainen, mutta niissä onneksi on se näppärä puoli, että rusinat saa helposti valittua pullasta – ja minun tapauksessani jättää ne lautasen reunoille, koska vihaan rusinoita.
Finlandia-palkittu kirjailija, ohjaaja Juha Hurme syventyy esseessään Torni samoihin teemoihin, kuin romaanissaan Hullu, eli Hurmeen sairastamaan masennukseen. Torni on kirjoitettu käsikirjoituksen muotoon, jossa Leea Klemolan näyttelemä Juha käy läpi ajan Auroran sairaalassa ja pyrkimykset lääkitä haurasta mieltä venäläisillä klassikoilla.
Honkasen koskettava ja näkemyksellinen Ei vielä viimeinen ilta käsittelee rahattomuutta ja äidin vaikeaa sairautta. Essee on raaka, mutta kauniisti kirjoitettu ja poikkeuksellisen hieno. Esimerkki siitä, kuinka ihminen voi tekstin välityksellä koskettaa toista ihmistä, ajasta ja paikasta riippumatta.
Aiemmin kolme kirjaa kirjoittanut Björkman kertoo esseessään Työn sankari viimeaikaisista terveysongelmistaan rohkeasti ja avoimesti. Lukijana olen vakuuttunut kahdesta asiasta. Ensiksi, jos tuollaisen helvetin läpikäynyt tuo Willy Lomanin niin hienosti Kansallisteatterin näyttämölle Kauppamatkustajan kuolemassa, hän todisti jälleen kerran olevansa Suomen parhaiden näyttelijöiden joukossa.
Toiseksi, jokainen vuosi ilman Björkmanin seuraavaa kirjaa on menetys.
Jesse Raatikainen
★★★
Pakopiste. Toimittaneet Hannu-Pekka Björkman ja Nina Honkanen. Kustantaja Into. 180 sivua.