Kirjallisuuskriitikko ja toimittaja Veli-Matti Huhta on kirjoittanut mainioita esseitä elokuvasta erinäisiin julkaisuihin. Kulttuurivihkot julkaisi viime vuoden lopulla kokoelman Rahat ja henki – kaksitoista kirjoitusta elokuvasta, jossa oli nimensä mukaisesti kaksitoista Huhdan valikoitua esseetä.
Historian häikäisevä laakso – toiset kaksitoista kirjoitusta elokuvasta on luonnollinen jatkumo ensimmäiselle osalle. Se on paitsi kiinnostava, mutta myös eheämpi kokonaisuus kuin ensimmäinen. Kirjan ahmii nopeasti ja se saa haluamaan lisää, mikä syystä tai toisesta ei toteutunut ensimmäisen kirjan kohdalla.
Huhdan uusin kokoelma rullaa eteenpäin. Se on jaoteltu viiden eri lukukokonaisuuden alle. Esseet kattavat elokuvia vuosilta 1926–1999. Lopuksi keskitytään kolmeen taiteilijaan ja käsitellään heitä elokuvien vinkkelistä. Henkilöt ovat kirjailija Olavi Paavolainen, säveltäjä Gustav Mahler ja tietysti Charlie Chaplin.
Historian häikäisevän laakson esseissä on sekin hyvä puoli, että ne saavat kiinnostumaan niistä elokuvista, joita ei ole vielä nähnyt. Se vaatii kirjoittajalta taitoa ja ymmärrystä kulloisenkin elokuvan ydintä kohtaan. Elokuvien katsojia on montaa eri sorttia.
Useat keskittyvät pintatasolle, jossa yleensä nähdään elokuvan viihdearvo. Jos elokuvaa tarkastelee pintaa syvemmältä ja keskittyy sen herättämiin ajatuksiin ja teemoihin, löytää yleensä jotakin suurempaa, jonka käsitteleminen esimerkiksi kirjoittamalla on hedelmällistä myös lukijan näkökulmasta.
Nimiesseessä käsitellään Abel Gancen suureeposta Napoléon, vuodelta 1927. Se käy läpi elokuvan taustaa, mutta analysoi sitä myös tarkemmin. Huhta osoittaa (eikä vain tämän elokuvan kohdalla) minkälainen vahinko on, jos elokuvaa ei ole onnistunut näkemään.
Jesse Raatikainen
★★★★
Historian häikäisevä laakso – toiset kaksitoista kirjoitusta elokuvasta. Kirjoittanut Veli-Matti Huhta. Kustantaja Kulttuurivihkot. 122 sivua.
