Vaaleanhuiskea, leveäharteinen Brad Bird, 60, puristaa kättäni lempeästi, katsoo silmiin ja hymyilee. Hän on kuin Ihmeperhe-elokuviensa Ilari Vaara (englanniksi Bob Parr), perheenisä, jonka voi helposti kuvitella johtamaan tuotantotiimiään lempeästi mutta varmasti.
Pixarin ja Disneyn yhteistuotantona tehty, Birdin käsikirjoittama ja ohjaama Ihmeperhe (2004) oli menestys, jolle on odotettu jatkoa liki viidentoista vuoden ajan. Pitkä odotus palkitaan vihdoin, kun Ihmeperhe 2 rantautuu Suomen elokuvateattereihin elokuun 31. päivä.
– Ensimmäisen Ihmeperhe-elokuvan teko oli hauskinta, mitä olen koskaan tehnyt, Bird muistelee.
– Se oli ensimmäinen elokuva, joka perustui minun omaan ideaani alusta loppuun asti. Kaikissa muissa elokuvissani projekti eli minun työpanokseni ulkopuolella tai oli käynnistynyt sitä ennen. Minusta oli riemastuttavaa tuoda Ihmeperhe valkokankaalle, koska idea oli pyörinyt aivojeni syövereissä jo jonkin aikaa.
Birdin ura ennen Ihmeperheen menestystä sisälsi muun muassa Simpsonit-sarjan animointitöitä sekä kulttiklassikko Rautajätti-elokuvan ohjauksen ja käsikirjoituksen. Ihmeperheen jättimenestyksen myötä hän ohjasi Rottatouille-animaation ja kokeili siipiään näytelmäelokuvien ohjaajana elokuvien Mission: Impossible – Ghost Protocol (2011) sekä Tomorrowland (2015) parissa.
– Tiesin, että haluaisin myös palata Ihmeperheen pariin, mutta en ajatellut, että siihen menisi näin kauan. Päädyin muiden projektien ääreen eikä minulla ollut tarkkaa suunnitelmaa kakkososaa ajatellen.
Paluu ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia, sillä ohjaaja myöntää itsekin, että kyseessä on hyvin lähestyttävä, universaalisti ymmärrettävä maailma.
– Kyseessä on erikoinen maailma, joka tuntuu yltiökaupalliselta, sillä se sisältää tietokoneanimaatiota, supersankareita, toimintakohtauksia ja paljon komediaa. Elokuvat ovat kuitenkin samanaikaisesti omituisella tavalla minulle henkilökohtaisia. Ne sisältävät paljon elementtejä lapsuudenperheestäni, nykyisestä perheestäni sekä valtavasti asioita, joita rakastin kun olin itse 10-vuotias. Pidin komediasta ja toiminnasta, pidin popcornin mutustelusta ja henkeni haukkomisesta, ja kaikki tuo yhteen soppaan keitettynä ovat mistä Ihmeperheessä on kyse, Bird pohtii.
Jatko-osien kirousta kumoamassa
Elokuvantekijä koki myös uusia haasteita jatko-osan kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen Birdin käsikirjoittama jatko-osa, ja häntä huoletti erityisesti, että hän pystyisi välttämään tietyt karikot.
– Halusin ettei elokuvasta tule uutta Speed 2 – vaara vesillä -elokuvaa, Bird naurahtaa viitaten kriitikoiden ja yleisön laajalti kritisoimaan 90-luvun toimintaelokuvaan. – Tai en minä tiedä. Tuo oli todella ilkeä vastaus.
– Mielestäni jatko-osien suurin miina on itsensä toistaminen tavalla, joka on ennalta arvattavissa tai pettää hahmot. Kumpi tahansa suunta on väärä. On vaikeaa löytää oikea tasapaino koska haluaa kunnioittaa alkuperäistä maailmaa ja hahmoja ja olla heille uskollinen, mutta ei kuitenkaan niin että yleisö pystyisi ennustamaan tarinan suunnan.
Ohjaaja on myös pyrkinyt välttämään supersankarielokuvien tunnetuimpia kliseitä.
– Julistin heti alkuun, että elokuvaan ei tule yhtäkään kolmen kosketuksen laskeutumista. Ensimmäisessä elokuvassa oli yksi, ja siitä on sittemmin tullut hyvin ärsyttävä klisee, joten päätin hylätä sen kokonaan, Bird naurahtaa. – Ja jos joku tuotantotiimissäni ikinä kehtaisi ujuttaa moista kohtausta elokuvaani, komentaisin henkilön ulos studiosta – ja koko projektista.
Elokuvanteon monitaituri
Bird on totisesti koko Ihmeperheen isä. Hän on sekä ohjannut että käsikirjoittanut elokuvat, lainannut äänensä englanninkielisen version Eira-muotigurulle ja osallistunut animaatiotyöhön. Birdin mukaan kaiken lähtökohta on hyvä käsikirjoitus, joka kuitenkin elää ja muuttuu elokuvan julkaisuun asti.
– Käsikirjoittajien yleinen asenne on, että ohjaajat tekevät elokuvan täysin heidän tarinansa mukaisesti. Ja jos näin ei käy, ohjaaja on väärässä, Bird miettii.
– Ohjaaja-käsikirjoittajat kuten minä puolestaan sanomme, että kirjoitustyö alkaa käsikirjoituksesta, eikä sen tärkeyttä tulisi aliarvioida, mutta kirjoittaminen jatkuu koko elokuvan teon ajan. Lisäämme juonenkäänteitä, leikkaamme jotain pois, keksimme uusia repliikkejä tai yritämme korjata töksähtelevää siirtymää. Jos siis kysyy käsikirjoittajalta ohjaajista, he ovat usein sitä mieltä että ohjaajat joko pilaavat heidän käsikirjoituksensa tai onnistuvat sen filmatisoinnissa. Mutta jos on sekä käsikirjoittaja että ohjaaja, molemmat tehtävät ovat yhtä tärkeitä, eikä niiden välillä ole harmaata aluetta.
Bird myös suunnittelee työtään animaattorit mielessään.
– Yritän kirjoittaa materiaalia, jota itse haluaisin animoida. Kun aloitin Disneyllä animaattorina, kaikki suuruudet olivat lähdössä, ja kohtaukset joita työryhmäni sai – en kerro mistä elokuvasta – olivat aivan kamalia animoitavia. Niissä ei ollut mitään mielenkiintoista. Toki me olisimme voineet yrittää tehdä niistä mielenkiintoisia, mutta niissä ei ollut mitään mikä olisi herättänyt yleisön kiinnostusta.
– Olen aina ajatellut, että ihmiset eivät ymmärrä millaiset kohtaukset ovat mielenkiintoisia animaattoreille. Kyseessä eivät ole kohtaukset, joissa joku jonglööraa kolmen pallon kanssa samalla kun liukastelee jäisellä suojatiellä. Onhan se monimutkainen ja mielenkiintoinen kohtaus liiketasolla, mutta yhtä hyvin voi kirjoittaa kaksi ihmistä autoon istumaan. Ensimmäisessä Ihmeperhe-elokuvassa oli juuri sellainen kohtaus, jossa Ilari ja Julius juttelevat autossa. Useat animaattorit halusivat animoida juuri sen kohtauksen, koska huomio kiinnittyy hahmojen asenteisiin ja näyttelemiseen. Animaattorit haluavat haasteita juurikin ”näyttelijöinä”. Rakastan itsekin sitä kuinka animaatiohahmot liikkuvat ja kuinka yhden hahmon liikkeet voivat erota muista hahmoista.
Oma perhe inspiraationa
Bird myöntää, että hänen molemmat elokuvansa ovat jokseenkin omaelämäkerrallisia. Esimerkiksi hänen nuorin poikansa oli ensimmäisen elokuvan ideointivaiheessa vauva ja toimi inspiraationa Jaska-vauvalle. Englanniksi hahmon nimikin on Birdin pojan mukaisesti Jack. Jopa hahmon englanninkielinen lempinimi Jack-Jack on sama jolla Bird ja hänen vaimonsa kutsuivat vauvaikäistä poikaansa.
– Tiettyyn rajaan asti kaikki, mitä me elokuvantekijät teemme, on omaelämäkerrallista, ellemme sitten tee tietokoneanalyysiä siitä mitä yleisö haluaa, Bird pohtii.
– Ensimmäisen elokuvan ytimessä oli ajatus siitä, että supervoimat kommentoisivat hahmojen osaa perheen sisällä. Isien odotetaan olevan vahvoja, joten kirjoitin Ilarista hyvin voimakkaan; äitejä vedetään kymmeniin eri suuntiin samanaikaisesti, joten Ellin täytyi venyä; teini-ikäiset ovat epävarmoja ja puolustautuvia, joten Ilonalla (englanniksi Violet) on näkymättömyys ja voimakenttä; kymmenvuotiaat haluavat avata kaikki ovet ja painaa jokaikistä nappia, joten Esa (englanniksi Dash) on supernopea. Vauvat ovat tuntemattomia – ehkä heillä ei ole mitään voimia, ehkä heillä on kaikki voimat, me emme vielä tiedä, joten vauvat ovat täynnä kartoittamattomia mahdollisuuksia.
Idean ja hahmojen kehitystä
Idea kakkososaan syntyi ykkösosan promootiokierroksen yhteydessä. Alkutilanteessa Vaaran perhettä koettelee molempien vanhempien työttömyys. Ongelmaan löytyy kuitenkin yllättävä ratkaisu, kun perheenäiti Ellille (englanniksi Helen Parr) tarjotaan uutta työpaikkaa supersankarihommissa. Isä-Ilaria tilanne huolettaa, ja miehen on vaikea ymmärtää, ettei hän ollutkaan ensimmäinen, jolle kyseistä työtä tarjotaan.
Asetelma onkin herättänyt keskustelua siitä, oliko kyseessä tietoinen valinta, joka peilaisi viime aikoina puhjennutta tasa-arvokeskustelua ja naisten aseman korostusta.
– En ajatellut ideaa niin, että tässäpä olisi hyvä poliittinen sanoma, Bird toteaa. – Ajattelin että tilanne sekoittaisi hahmot. Ilaria ihmetyttää ettei hän ole ensimmäinen valinta työhön. Hän ei suhtaudu asiaan pahansuovasti, vaan ajattelee että koska hän on vapaana, tottakai työnantaja valitsee hänet. Oli hauska käsitellä noita olettamuksia ja puhkaista kupla animaation keinoin, sillä sitä oli ihastuttavaa katsella ja se näytti meille uuden puolen Ilarista.
– Alkutilanne antaa myös mahdollisuuden oppia lisää Ellin hahmosta. Ensimmäisen elokuvan alussa hän kysyy miksi hänen tulisi asettua aloilleen, hän kun on potkimassa pahiksia takapuoleen. Aloilleen asettautuminen on viimeinen asia hänen mielessään. Kohtauksen oli tarkoitus kertoa, että olemme aina väärässä, kun luulemme tietävämme mitä haluamme elämältämme, Bird jatkaa.
– Ilari esimerkiksi sanoo että hän haluaisi asettua aloilleen, mutta hän ei ole kovin hyvä siinä. Elli ei puolestaan halua sitä, mutta on hyvä superäitinä. Julius Väre (englanniksi Lucius Best) puolestaan kehuu pitävänsä naisten naurattamisesta, mutta hän on kaikista miehistä se eniten naimisissa oleva.
– Alkuasetelmalla yritin siis vain selventää Ellin hahmoa. Hän on erittäin ammattimainen mutta yhtä kilpailunhaluinen kuin kaikki miehet. Hän uskoo itseensä niin täydellisesti, että noiden piirteiden esille tuonti oli todella hyvä juttu hänen hahmolleen. Ei ollut siis tarkoitus tehdä poliittista kannanottoa. On hienoa toki, että näistä asioista keskustellaan, mutta elokuvat tehdään niin paljon etukäteen, että jos alkaa miettiä mitä lehdissä kirjoitetaan nyt, uutiset ovat vanhoja kun itse elokuva julkaistaan.
– Ensimmäinen elokuva ei siis ollut lähtökohtaisesti supersankarielokuva vaan elokuva, joka kommentoi perheitä, perheenjäsenten rooleja niissä ja tiettyjä osia elämässä. Supersankari-jutut vain korostavat perhesuhteita ja valottavat niitä tavalla, joka tuntui minusta rehelliseltä.
Rima ylitettävänä
Bird on silminnähden ylpeä elokuvastaan. Kysyttäessä sisältääkö se kohtia tai asioita, joista Bird on erityisen ylpeä, ohjaaja-käsikirjoittaja kehottaa katsomaan elokuvan toisenkin kerran.
– Kohtauksissa tapahtuu paljon sellaisia asioita, joita ei välttämättä huomaa ensimmäisellä katselukerralla. Elokuvassa on kohtauksia, joissa fokus on jossain muussa hahmossa mutta myös Jaska on kuvassa. Jaska ei varasta kohtauksia, mutta jos katsoo tarkasti, hän tekee riemukkaita pieniä asioita.
Bird toivookin, että hänen elokuvissaan näkyisi myöskin hänen esikuviensa vaikutus.
– Lempianimaationi on Walt Disneyn Pinokkio, sillä se sisältää niin upeaa animaatiota. Pinokkio on nukke, mutta nuken liikkeet kertovat myös millainen nukentekijä Geppetto on. Pinokkion ilmeet on tehty puusta, mutta hänen liikkeensä kertovat kaiken. Esimerkiksi nukketeatteriesitys, jossa Pinokkio laulaa ettei hänellä ole naruja, kertoo kuinka Pinokkio on uusi tulokas maapallolla eikä ymmärrä miten hänen pitäisi tulkita asioita. Kun yleisö taputtaa, hän irvistää ensin luullen että se on paha asia, mutta kun hän ymmärtää, että kyseessä on positiivinen juttu, hän haluaa myös taputtaa.
– Se on esimerkki siitä miksi Disney oli niin paljon edellä muita animaatiostudioita noihin aikoihin. Syvä analyysi ja hieno ”näyttelijäntyö” animaatioon yhdistettynä. Disneyn vanhat mestarit asettivat riman korkealle ja toivon, että voin vielä joskus ylittää sen tason.
Katso traileri alta ja lue arviomme elokuvasta tästä!
