Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun muhkeapartainen elokuvantekijä vierailee Cannesissa. Mikko Myllylahti käsikirjoitti vuonna 2016 ensi-iltansa saaneen Hymyilevän miehen.
– Se on minulle kirjoittajana hyvin tärkeä elokuva, Myllylahti tunnustaa Episodille keskustellessamme Cannes-hulinan keskellä.
– Kun Juho [Kuosmanen] tarjosi hommaa minulle, sanoin: ”Kuulostaa upealta, mutta en tiedä mitään nyrkkeilystä.” Minä olen runoilija! Se ei ollut helppo homma.
Silti Hymyilevä mies voitti Un Certain Regard -sarjan yllättäen kaikki. Voimme todistaa sen, sillä olin itse paikan päällä.
– Emme odottaneet mitään. Olimme jo tyytyväisiä, kun olimme saaneet tehdä haluamamme elokuvan. Minulle paras hetki ei ollut voittajan julistaminen, vaan kun ensimmäisen kerran näimme varhaisen version siitä ja tiesimme jo silloin, että siitä tulee hyvä.
Vaikka Myllylahti ryhtyi itsekin ohjaajaksi, hän on uskollinen vanhalle perheelleen: Tiikerissä näyttelee itse hymyilevä mies Jarkko Lahti. Lyhytelokuvankin on leikannut Jussi Rautaniemi ja tuottanut Jussi Rantamäki. Tarina on kuitenkin hyvin erilainen, kun eräs talvi-ilta keskeytyy yllättäen juopuneen – ja aseistautuneen – isän saapuessa kotiin. Tiikerin (Miku Yli-Tepsa) ja hänen äitinsä (Minna Kivelä) on paettava yöhön.
– Äidin reaktion perusteella on selvää, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta. Se on surullista, mutta en tehnyt elokuvaa vain valittaakseni yhteiskunnallisista asioista tai alkoholismista. Olin kiinnostuneempi esittelemään perheen sisäisiä rakenteita. Kun joku alkaa käyttäytyä pelottavasti, ei ole kyse vain siitä mitä hän tekee; se koskee kaikkia hänen ympärillään. Jos joutuu onnettomuuteen, se tuntuu epätodelliselta. Voin kuvitella, että lapsi tuntee samoin. Herää tunne: ”Tapahtuuko tämä oikeasti?”
Mainittakoon, että tässä tapauksessa lapsi on koko ajan pukeutunut tiikeriksi.
– Hän on menossa tilaisuuteen, jossa kaikki lapset pukeutuvat eläimiksi. Mutta jos sitä ei tiedä, se on outoa ja yllättävää, Myllylahti selostaa.
– Tietysti hän voisi jossain vaiheessa riisua asun, mutta se ei kuulu tähän kulttuuriin. Kun rooliin on ryhtynyt, siitä tulee alter ego. Hahmoilla on nimet ja eri ominaisuuksia; jotkut kieltäytyvät puhumasta. Halusin leikitellä sen kanssa.
Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä ilmeisesti Suomesta ei löydy tiikeripukuja yllin kyllin. Aivan, se on yllättävä uutinen, ja kuulitte sen ensimmäisen kerran meiltä!
– Muistelisin, että koko maassa niitä oli vain viisi, ja minä onnistuin saamaan sinisen, elokuvantekijä nauraa. – Mutta minun mielessäni hän oli aina ollut tiikeri, joten sillä mentiin. Nyt jopa pidän siitä.
Siinä missä naamioitunut lapsi on elokuvataikuutta, humalainen ja uhkaava isä tuntuu liiankin tutulta. Ainakin sellaiselle, joka säännöllisesti seuraa suomalaista elokuvaa.
– Niinpä. Känninen isä, joka tulee myöhään kotiin… Suomessa se on lähes klisee. Siksi halusin Jarkon rooliin. Luettuaan käsikirjoituksen hän sanoi, ettei vihaa tyyppiä. Hän ymmärsi miestä: omassa mielessään, omalla sekopäisellä tavallaan hän puolustaa perhettään. Sellainen tulkinta mahdollisti mennä yli taas yhden vakavan tilannekuvauksen ja minusta siinä on edelleen mukana jopa lämpöä.
– Yhdessä kohtauksessa hän tulee kotiin ja menee suoraan lapsen huoneeseen. Hän on räkäkännissä mutta yrittää silti saada yhteyttä. Se on tilanne, jonka kaikki voivat tunnistaa. Hän on lähinnä rasittava, ei uhkaava. Myöhemmin hän yrittää puhua lapsen kanssa tavalla, joka on kuin hän pyytäisi anteeksi käyttämättä juuri niitä sanoja. Ja seuraavalla viikolla sama juttu uudelleen. Mutta tällä kertaa Tiikeri on menossa juhliin ja kenties aloittamassa omaa elämäänsä. Hän on pääsemässä pakoon.
Parhaillaan ensimmäistä pitkää elokuvaansa Metsurin tarina kehittelevä Myllylahti näkee lyhytelokuvan tärkeänä askeleena, ei vain tapana tappaa aikaa projektien välillä.
– Olen työstänyt käsikirjoitusta kaksi vuotta, mutta joskus se on pistettävä sivuun ja tehtävä jotain muuta. Siksi on hyvä, että tämä elokuva tuli valituksi Cannesiin, sillä täällä on erilaisia workshoppeja, joiden avulla voin kehitellä sitä edelleen. Lisäksi tarinoiden välillä on joitakin yhtäläisyyksiä: ainakin sävy ja talvi.
Puhumattakaan siitä, että se on selvästi lisännyt hänen itsevarmuuttaan.
– Ohjaamisessa on kyse tietyistä taidoista mutta pääosin myös itseluottamuksesta. On uskottava pystyvänsä siihen. Vaikka kyse on kymmenminuuttisesta lyhäristä, aina oppii jotain uutta prosessista ja itsestään elokuvantekijänä. Näen nyt elokuvani käsikirjoituksen aivan uudessa valossa.
Missä valossa? Eikös sen pitänyt tapahtua talvella?
Tiikeri sai ensi-iltansa Cannesissa maanantaina 14. toukokuuta.
(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)
