Marilyn Monroen alastonkohtaus löytyi – näin lakana tipahti paljastaen kaiken

Kirjailija teki löydön.

Marilyn Monroe muistetaan ikonisena Hollywood-tähtenä, joka ikävä kyllä kuoli nuorena. Tähti näytteli aikoinaan John Hustonin ohjaamassa elokuvassa The Misfits (1961). Elokuvan tiimoilta on nyt tehty erikoinen löytö.

Monroen kerrotaan filmanneen elokuvaan alastonkohtauksen, joka kuitenkin leikattiin pois elokuvasta. Aiemmin on uskottu, että kohtaus tuhottiin, mutta näin ei ollutkaan.

Kirjailia Charles Casillo kertoi tehneensä löydön tehdessään tutkimusta kirjaansa Marilyn Monroe: The Private Life of a Public Icon. Tallenteen oli säästänyt elokuvan edesmennyt tuottaja Frank Taylor. Hänen poikansa ei myöskään tuhonnut sitä, vaan piti sitä lukitussa kaapissa näihin päiviin saakka.

Myös kohtauksen kulku on pääpiirteittään tiedossa. Kyseessä on hetki vastanäyttelijä Clark Cablen kanssa. Monroe pudottaa kohtauksessa häntä katseilta suojaavan lakanan ja paljastaa vartalonsa. Jos kohtaus olisi päätynyt lopulliseen elokuvaan, se olisi ollut yksi ensimmäisistä – ellei ensimmäinen – alastonkohtaus ison budjetin Hollywood-tuotannossa.

The Misfits kuvattiin vuonna 1961. Sen käsikirjoitti Monroen aviomies Arthur Miller. Tarina kertoo kolmesta cowboysta, jotka ovat kaikki kiinnostuneet samasta, kauniista naisesta.

Elokuva oli Monroen viimeinen ennen hänen kuolemaansa.

Lähde: Deadline

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut