Miksei Channing Tatumin Marvel-leffaa ole vielä tehty? Vastaus saattaa yllättää

Gambit siirtyy kohta Disneylle. Saapa nähdä päätyykö leffa tuotantoon.

12.3.2019 15:32

Foxin Marvel-leffa Gambit on ollut jo hetken tekeillä. Siinä olisi seurattu Ryhmä-X:stä tutun Gambitin seikkailuja. Channing Tatumin intohimoprojekti on kuitenkin joutunut tuotantohelvettiin.

Ensin leffan piti ohjata Rupert Wyatt, sitten Doug Liman ja lopulta Gore Verbinski. Tatum haluaisi edelleenkin tehdä elokuvan.

Wyatt paljasti nyt, mikei elokuva päätynyt tuotantoon vuonna 2015. Ongelmat syntyivät Josh Trankin Fantastic Fourin floppaamisen takia.

– Olimme jo lähellä, noin kymmenisen viikkoa kuvauksista. Lopulta projekti kaatui budjettiin. Emme saaneet tarpeeksi rahaa. Fox oli juuri julkaissut Fantastic Fourin, ja siinä kävi melko huonosti, joten budjettiamme leikattiin sen takia. Olisimme joutuneet kirjoittamaan käsikirjoituksen uudelleen, mutta koska kuvaukset olivat jo niin lähellä, Fox ei halunnut tehdä sitä.

Lähde: Uproxx

Lisää luettavaa