Nyt Amazon Primessa: Erikoisella idealla varustettu huippuohjaajan trilleri – Tim Roth väitti traumatisoituneensa elokuvasta

IMDb-arvosana on 7,6.

29.9.2021 13:30

Amazon Primessa on nyt elokuva Funny Games (2007).

Perhe nauttii olostaan ylellisellä kesähuvilallaan. Ovelle koputetaan. Naapuri tulee lainaamaan munia, mutta hänestä ei pääsekään millään eroon. Kaksi valkoisiin pukeutunutta kohteliasta nuorta miestä aloittaa väkivaltaisen hermosodan mielessään vain yksi päämäärä: He haluavat selvittää, jaksaako tämä perhe taistella hengestään seuraavaan auringonnousuun saakka.

Ohjaajana arvostettu Michael Haneke. Näyttelijöinä Naomi WattsTim Roth, Brady Corbet sekä Michael Pitt.

Roth sanoi traumatisoituneensa elokuvasta, eikä hän ole koskaan katsonut sitä. Näyttelijä sanoi olleen erityisen häiritsevää, että Devon Gearhart muistutti hänen omaa poikaansa. Alla traileri.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia