Nyt Amazon Primessa: Hauska toimintaleffa – Angelina Joliella erikoinen syy leffan tekemiseen

IMDb-arvosana on 6,0.

31.5.2021 12:33

Amazon Prime Videoon on lisätty elokuva The Tourist (2010).

Amerikkalaisturisti Frank (Johnny Depp) matkustaa Italiaan nuolemaan haavojaan ja toipumaan sydänsuruista. Frankin tielle sattuu erityislaatuinen nainen Elise (Angelina Jolie). Elisen ja Frankin polut eivät kuitenkaan kohtaa sattumalta, sillä Elisellä on kohtaamisille omat tarkoitusperänsä.

Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:

The Tourist näyttää hyvin pintapuolisesti tarkasteltuna komealta elokuvalta. Sen tapahtumapaikkoina toimivat Venetsian maisemat ovat tietenkin varsin kauniita, eikä kuvaustekniselläkään puolella ole mainittavia ongelmia. Deppin ja Jolien kemiat toimivat kohtuullisesti, ja konkari Steven Berkoff on jälleen vakuuttava pahiksena.

Suurimmat ongelmat ovatkin taas kerran käsikirjoituspuolella. Elokuvan pari isompaa yllätyskäännettä nojaavat sen verran epätodennäköisiin tapahtumaketjuihin, että lottovoiton mahdollisuuskin uhkaa olla suurempi. The Tourist ei myöskään tarjoa juuri ollenkaan lihaa luittensa ympäriltä. Se on siis melko hajuton ja mauton kaluttava, mutta mikäli Johnny Depp ja Angelina Jolie yhdessä valkokankaalla on ylittämättömän houkutteleva ajatus, eikä ajatus luistele ennätysvauhtia raskaan työpäivän päätteeksi, voi elokuva olla kelpo ajanvietevaihtoehto.”

Jolie sanoi suostuneensa tekemään elokuvan vain siksi, että se olisi nopea työkeikka Venetsiassa, Italiassa. Alla traileri

Lue myös: ”Voi hyvä jumala” – Eternalsin Salma Hayek pelkäsi supersankariasuaan, mutta kohta muuttui ääni kellossa | Episodi.fi

Lisää luettavaa