Nyt HBO Maxissa: uunituore upea scifi-eepos, jossa nähdään a-luokan näyttelijäkaarti

Upea leffa jo nyt suoratoistopalvelussa!

1.11.2021 07:07

Warner Bros. päätti viime vuonna julkaista kaikki vuoden 2021 ensi-iltaelokuvat joko samaan aikaan tai hieman jälkikäteen HBO Max -suoratoistopalvelussa. Päätös suututti elokuvantekijät, ja esimerkiksi Christopher Nolan jätti pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa taakseen tämän takia.

Myös ohjaaja Denis Villeneuve kritisoi päätöstä. Hän sanoi Dyyni-elokuvansa franchise-pontentiaalin kuolevan, mikäli se ei saa kunnollista teatterikierrosta, eikä se saisi täten jatkoa.

Onneksi kävi toisin ja Warnerilla ymmärretään laadun päälle. Dyyni saa kakkososansa (ja toivottavasti myös Villeneuven suunnitteleman kolmannen osan, eli Dyynin messiaan).

Dyynin voi katsoa HBO Maxista 1. marraskuuta alkaen!

Parhaimmillaan se on jättikankaalta, sillä elokuva on todellakin massiivinen. Pienet ruudut eivät tee oikeutta sen suuruudelle.

Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia