Ohhoh! Elokuvateatteriketjun johtajalta tyly kommentti Netflix-elokuvien tasosta

Nyt ammutaan kovilla.

9.10.2020 12:49

Suoratoistopalvelu Netflix on herättänyt kuohuntaa jo pelkällä olemassaolollaan. Osa elokuvamaailman vaikuttajista ei pidä sen vaikutuksesta muun muassa siksi, ettei Netflix tarjoa elokuvateatterikokemusta. Se on silti myös kilpailija perinteisille elokuvateattereille ja koronapandemia on vain lisännyt suoratoistopalvelujen suosiota.

Vue International elokuvateatteriketjun pomo Tim Richards tylytti nyt oikein kunnolla Netflixiä. Hän raportoidusti sanoi ainakin, etteivät Netflix-leffat edes ole tarpeeksi hyviä elokuvateattereihin.

– Haastaisin kenet tahansa kertomaan minulle, mikä on viimeisin hyvä elokuva, jonka he näkivät Netflixissä, Richards täräytti CJ Cinema Summit -tapahtumassa.

Kommentti tulee luultavasti herättämään keskustelua. Aiemmin myös Steven Spielberg on kritisoinut Netflixiä – hänen mielestään Netflix-leffoja ei tulisi hyväksyä Oscar-ehdokkaaksi.

Lisää luettavaa