Oho! Kahdeksan vuotta ”eläkkeellä” ollut näyttelijä palaa Netflix-elokuvassa sorvin ääreen

Tämä oli yllätys.

30.6.2022 10:01

Hollywood Reporter uutisoi, että näyttelijä Cameron Diaz aikoo palata taas elokuvien pariin. Hän ei ole näytellyt kahdeksaan vuoteen, ja on omien sanojensa mukaan ollut ”eläkkeellä” näyttelijäntyöstä.

Diaz näyttelee yhdessä Jamie Foxxin kanssa Netflixin tulevassa elokuvassa Back in Action. Elokuvan ohjaa Kaameat pomot -elokuvasta tuttu Seth Gordon.

Edellisen kerran Diaz nähtiin kahdeksan vuoden takaisessa uusintafilmatisoinnissa Annie, yhdessä Foxxin kanssa. Pari nähtiin myös Oliver Stonen Minä päivänä tahansa -elokuvassa.

Diaz muistetaan muun muassa elokuvista The Mask – Naamio, Sekaisin Marista, Charlien enkelit, Vanilla Sky, Being John Malkovich ja Holiday.

Lisää luettavaa