Etsi
Tänään nähdään televisiossa kotimainen elokuva Kalervo Palsa ja kuriton käsi.
Fanittaa alkuperäistä.
Ridley Scott tuottaa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut komedia Valehtelija, valehtelija.
Joskus sen väärän jutun tekeminen auttaa löytämään oikean suunnan uralle.
Detroitin mellakoihin sijoittuvan elokuvan on käsikirjoittanut Mark Boal (The Hurt Locker, Zero Dark Thirty).
Jackie Chan, mies jolla tuskin on enää ehjää luuta kehossaan. Legenda, ikoni ja sympaattinen maailmanmies Hong Kongista.
Stephen King on tunnettu myös siitä, että hän ei paljoa peittele sanomisiaan turhan politikoinnin takia, vaan avaa kyllä sanaisen arkkunsa, jos tarve vaatii. Nyt ammattipellet saivat Kingiltä melko tuhtia palautetta.
Tämän piti olla viimeinen Transformers-elokuva, jonka Michael Bay tekee, mutta ohjaaja ehti jo syödä sanansa.
Ennätystrailerissa pistetään Torin vasara Mjölnir tai siis marvelittain Thorin vasara Mjolnir tuusan nuuskaksi Helan toimesta. Hulkikin on hyvin, hyvin vihainen.
Viidettä kertaa järjestettävä live-säestetyn mykkäelokuvan juhla tutkii ohjelmistossaan mennyttä ja tulevaa suomalaisuutta. Teemoihin kuuluvat muun muassa jääkiekko ja alkoholi.
Miami on kahden siskoksen selviytymistarina, jossa pikkusisko lähtee valovoimaisen, mutta vastuuttoman isosiskonsa matkaan ja joutuu itsekin vaaraan.
Leffafestivaalit panostavat näkyvyyteensä päräyttävällä videolla.