Raskas yhteistyö Harvey Weinsteinin kanssa oli päättää Martin Scorsesen uran: ”En voinut tehdä elokuvia sillä tavalla”

Onneksi ohjaaja pääsi yli kokemuksista.

27.9.2023 18:01

GQ-lehdelle haastattelun antanut Martin Scorsese kertoi, että oli lopettaa elokuvien tekemisen 20 vuotta sitten. Se johtui huonoista kokemuksista Gangs of New Yorkin kuvauksissa.

Scorsese joutui kamppailemaan ikuisuusprojektinsa kestosta ja budjetista tuottaja Harvey Weinsteinin kanssa.

”Tajusin, että en voisi työskennellä sillä tavalla enää koskaan. Jos se on ainoa keino tehdä elokuvia, minun pitäisi lopettaa. Lopputulokset eivät olleet tyydyttäviä. Se oli ajoittain erittäin vaikeaa, enkä selviäisi siitä. Olisin kuollut. Päätin silloin, että se on loppu.”

Seuraavaksi vuorossa oli Lentäjä. Scorsese ei ollut varma, miksi halusi niin kovasti tehdä elokuvan. Valitettavasti elokuvan levittäjä oli myös Weinsteinin Miramax-yhtiö. Scorsese sanoo, että hänet pakotettiin siihen asemaan. Ohjaaja oli kirjoittanut sopimuksen Miramaxin kanssa aiemmin, eikä päässyt sopimuksesta eroon.

”Kuvaukset menivät hyvin, leikkaus meni hyvin – viimeisiin viikkoihin asti. He tulivat väliin ja tekivät asioita, jotka olivat minusta erittäin häijyjä.” Scorsese viittaa siihen, kun Warner Bros ja Miramax vetivät elokuvan lopun rahoituksen pois kesken kaiken. Scorsese joutui maksamaan puoli miljoonaa omasta pussistaan.

Aiheeseen liittyviä elokuvia