Ridley Scottin tieteissarja vie uusiin maailmoihin – aiempia unohtamatta

Amanda Collin kertoo Episodille kokemuksistaan Ridley Scottin maailmassa.

Amanda Collin (Pullopostia, Kauhea nainen) on vaativassa pääosassa Ridley Scottin (Alien, Gladiator, Blade Runner) tieteissarjassa Raised by Wolves.

Scott on 10-osaisen sarjan vastaava tuottaja ja kahden ensimmäisen jakson ohjaaja. Hänen luottoelokuvaajansa Dariusz Wolski (Yksin Marsissa, Prometheus) on mukana ohjaajan televisiodebyytissä. Yhdessä he loivat karun ja värittömän maailman, Kepler-22b-planeetan.

Se on ainoa elinkelpoinen paikka, sillä Maa ja suurin osa ihmiskunnasta ovat tuhoutuneet uskovaisten ja ateistien välisten sotien seurauksena. Ainakin kaksi kautta kuvattavan sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Aaron Guzikowski (Vangitut).

”Ridley Scott on nero”

Kaksi androidia, Äiti (Collin) ja Isä (Abubakar Salim) päätyy koskemattomalle planeetalle kasvattamaan siellä ihmislapsia ja opettamaan heitä luottamaan tieteeseen. Uskonnot on kielletty, jotta Maan kaltaiselta tulevaisuudelta vältyttäisiin. Äiti varoittaa lapsia, että ”usko taruolentoihin voi tuoda lohdutusta ihmisille, mutta myös tehdä heistä heikkoja.”

– Se on ehdottomasti erikoisin roolin, jonka olen koskaan näytellyt. Mutta samalla uskomattoman upea. Lähes joka kohtaus oli haaste, Collin myöntää Episodille.

Kun uskonnollisen Mithraic-kultin jäsenet saapuvat planeetalle, androidien ja lapsien rauhanomainen elo uhkaa jäädä haaveeksi. Sotilaallista ryhmää johtaa Marcus (Travis Fimmel), ja hänen luottomiestään Luciusta näyttelee ruotsalainen Matias Varela (Narcos, Point Break). Äiti on valmis puolustamaan huollettaviaan säälimättömän ohjuksen tavoin kultin vaikutuksilta ja sen jäseniltä. Hän pystyy muuntautumaan tilanteen mukaan.

– Ajattelin ihmisten pimeää puolta, kun valmistauduin rooliin. Lapseni oli kaksivuotias, kun aloitimme kuvaukset, joten kaikki nämä uuden äidin tunteet olivat tuoreena mielessäni. Pystyin helposti samastumaan siihen, miten pitkälle Äiti menee suojellakseen lapsiaan.

Collin pitää itseään onnekkaana, että sai roolin. Hän oli tavannut filmifestivaaleilla Irlannissa roolittaja Kate Rhodes Jamesin, joka oli vastuussa sarjan näyttelijävalinnoista.

– Olin hyvin hermostunut koe-esiintymisessä, mutta se oli yksi miellyttävimmistä, jossa olen koskaan ollut. Roolittajan tunteminen etukäteen auttoi, sillä sain heti tunteen, että teemme yhteistyötä.

Näyttelijän hermostuneisuus johtui tietysti Ridley Scottista, jota hän pitää nerona.

– Sen näkee hänen elokuvistaan. Hän on niin hyvä luottamaan vaistoihinsa ja tekee asiat näppituntumalta eikä koskaan noudata sääntöjä. Se on hänen omaperäisyytensä tae. Toisinaan hän epäonnistuu, mutta suurimmaksi osaksi menestyy.

Collin ihailee Scottin riskinsietokykyä.

– On hyvin inspiroivaa olla tällaisen henkilön seurassa. Hän ei pelkää ottaa riskejä, vaikka kyse on valtavan kokoluokan projektista ja elokuvaa vastaavasta budjetista. Ridley nauttii uppoutumisesta käsikirjoitukseen ja sen parhaalla tavalla esille tuomiseen.

Scott tunnetaan tiukkana kapteenina, jonka kurinpidosta vitsailtiin aikoinaan sanomalla, että ”selvisin hengistä Ridney Scottin ohjauksessa”. Collinilla oli pelkästään hyviä kokemuksia.

– Ehdottomasti. Koin pelkkää iloa ja kiehtovuutta, kun työskentelin hänen kanssaan. Kuvauksissa oli hyvin leikkisä ilmapiiri. Ridley on hyvin tarkkaa ja tietää, mitä haluaa. Kun hän saa jotain päähänsä, se tehdään juuri niin. Tämä saattaa aiheuttaa joillekin ongelmia.

Tuttuja viittauksia

Sarja kuvattiin aikajärjestyksessä, mikä auttoi Äiti-hahmon kehittämistä.

– Joskus materiaalin kanssa voi pitää myös hauskaa. Aina ei ole pakko löytää syytä kohtaukselle. Se on vapauttavaa. Jos olin hukassa, heittäydyin Ridleyn tai Aaronin huomaan.

Androidin näyttelemiseen ei ole yhtä ainoaa tapaa. Collin sai vapaat kädet roolin tulkitsemiseen, mistä hän otti kaiken ilon irti.

– Vaikka joku valintani saattoi vaikuttaa hölmöltä, päätin tehdä kohtauksen juuri niin. Oikeaa ja väärää tapaa ei ole. Ja sitä paitsi olimme ”lajimme” ensimmäiset edustajat, joten vertailukohtaa ei ollut mihinkään.

Ihonmyötäinen lateksipuku auttoi androidiksi samastumisessa, mutta sillä oli myös huonot puolensa.

– Se oli hirvittävän kuuma auringossa ja jäätävän kylmä viileällä. Se kuitenkin auttoi ryhdin pitämisessä ja vaikutti siihen, miten liikuimme. Puvustus toi lisäelementin koko sarjaan. Olemme kuin ihmisheijastimia autiomaassa.

Scott on luonut lukuisia maailmoja tuntemattomille planeetoille, kuten Alien-elokuvissa, jota Kepler-22b muistuttaa etäisesti.

– Tietysti Alieniin on viittauksia, kuten valkoinen veri, androidit ja eliöiden tuleminen ulos kehosta. Taiteessa on vapaus varastaa, etenkin itseltään, sillä lopputulos on aina erilainen. Kun katsoin uudestaan Star Wars -elokuvia, havahduin, että avaruusaluksiin mennään sisään samalla tavalla kuin meidän sarjassamme. Ajattelin, että jos se kerran toimii, miksi yrittää olla liian erilainen ja muuttaa hyväksi havaittua konseptia.

Sarja kuvattiin elokuvastudioilla Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa ja kaupungin ulkopuolelle rakennetuissa lavasteissa. Vihreitä arvoja korostavat studiot tekivät suuren vaikutuksen Colliniin, sillä filmiteollisuus tuottaa valtavasti jätettä ja kuluttaa energiaa.

– Meillä oli lihaton maanantai, tarjolla ei ollut muovisia vesipulloja, vaan käytimme mukeja. Ympäristöasiat on otettu siellä upeasti huomioon. Jos tyhjäkäytti autoa, siitä tuli heti sanomista.

Ilmapiiri sopii yhteen sarjan teemojen kanssa, joista yksi on ihmisten tuhovietti jopa oman henkensä uhalla ja tulevien sukupolvien kustannuksella.

– Toivon, että voimme jossain vaiheessa lopettaa tämän kierteen ja olla tuhoamatta ympäristöä. Ja alamme levittää valoa pimeyden sijaan. Meidän on tukahdutettava egomme ja oltava pelottomia, sillä muutoksen tekeminen aiheuttaa aina pelkoa, vaikka tiedämme sen olevan hyväksi.

Kymmenjaksoinen Raised by Wolves pyörii HBO Nordicilla.


Teksti: Johanna Juntunen, Los Angeles
Kuvat: HBO Nordic

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut