Roman Polanski paljasti seuraavan elokuvaprojektinsa – Yhdistää voimansa esikoiselokuvansa käsikirjoittajan kanssa

Tervaskanto jaksaa porskuttaa.

29.4.2021 23:11

Variety uutisoi, että Oscar-palkittu ohjaaja Roman Polanski, 87, on saanut seuraavan elokuvaprojektinsa käyntiin.

The Palace on Sveitsiin sijoittuva draamaelokuva, jonka toisena käsikirjoittajana toimii Jerzy Skolimowski, joka oli mukana käsikirjoittamassa Polanskin esikoiselokuvaa Veitsi vedessä (1962).

Elokuvan kuvausten on määrä alkaa tänä syksynä. The Palace sijoittuu uuden vuoden aattoon vuonna 1999, joka toimi ”koko milleniumin epilogina”. Elokuvan tapahtumapaikkana on suuri hotelli Sveitsin alpeilla, jossa vieraiden ja työntekijöiden elämät kohtaavat. Elokuvan tuottaja sanoo, että ei saa kertoa elokuvasta tässä vaiheessa enempää, ja sai vasta elokuvan käsikirjoituksen.

Polanskin edellinen elokuva Upseeri ja vakooja oli arvostelumenestys. Se voitti Venetsian elokuvajuhlilla muun muassa kriitikoiden palkinnon, sekä ohjauksen Hopeisen leijonan. Cesar-palkintogaalassa elokuva palkittiin muun muassa parhaan käsikirjoituksen ja ohjauksen palkinnoilla.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia