Tänään tv:ssä: Tämä elokuva on edelleen Tarantinon uran suurin hitti

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut lännenelokuva Django Unchained.

Django Unchained toi sekä Quentin Tarantinolle että Christoph Waltzille heidän toiset Oscarinsa. Ja aivan oikeutetusti. Djangon käsikirjoitus on Tarantinoa parhaimmillaan, eikä Waltzin roolihahmon vertaisia sivuhahmoja usein näe.

Elokuva olimenestys myös taloudellisesti. Django Unchained on 425 miljoonan dollarin lipputuloilla edelleeen Tarantinon menestynein elokuva. Once Upon a Time… in Hollywood on toiseksi menestynein noin 390 miljoonalla, ja sen teatterikierros alkaa olla jo ohi.

Waltzin esittämä tohtori King Schultz on ehkä elokuvan muistettavin hahmo, mutta varsinainen päähenkilö on Jamie Foxxin esittämä nimihenkilö Django, joka on myyty orjaksi. Djangoa ja muita orjia kuljettava seurue törmää tohtori Schultziin, jonka persoona on erikoinen yhdistelmä hammaslääkäriä ja palkkionmetsästäjää.

Schultz vapauttaa Djangon ja tekee hänelle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Django auttaa Schulzia palkkionmetsästyksessä, ja vastineeksi hän saa vapautensa sekä mahdollisuuden löytää vaimonsa Broomhildan, josta on joutunut eroon.

Tarantino on kertonut haluavansa käsitellä elokuvassa orjuuden teemaa, mutta syvällisiä tasoja elokuvasta on vaikea löytää. Sen sijaan Django Unchained toimii erinomaisesti niillä alueilla, joilla Tarantino on onnistunut ennenkin. Elokuva edustaa juuri sellaista Tarantinoa, jota fanit häneltä odottavat. Mukana on kekseliästä ja humoristista dialogia, räjähtävää väkivaltaa, nokkelia musiikkivalintoja, tyylikästä kuvausta ja puvustusta.

Tyylilleen ominaisesti Tarantino on lisännyt erilaisia viittauksia klassikkoleffoihin ja populaarikulttuuriin. Varsinaisia suoria lainoja perinteisistä lännenelokuvista ei välttämättä näy, vaan elokuvassa on spagettiwesternien tyyliä, joka on mennyt Tarantino-suodattimen läpi.

Leonardo DiCaprio nähdään hänelle epätyypillisessä pahiksen roolissa. DiCaprion esittämä plantaasinomistaja Calvin Candie omistaa Djangon vaimon ja järjestää pahamaineisia Mandingo-tappeluita. Roolivalinta on rohkea idea sekä Tarantinolta että DiCapriolta, mutta Calvin Candien hahmo jää aika pintapuoliseksi. Tarantinon pakollinen cameoroolikaan ei ole kovin onnistunut ja vaikuttaa melkeinpä tarpeettomalta. Nämä seikat eivät kuitenkaan vähennä elokuvan tehoa kokonaisuutena. Django Unchained kestää yli kaksi ja puoli tuntia, mutta sen seurassa ei pitkästy.

Django Unchained esitetään Nelosella lauantaina 15.02.2020 klo 21.00. Toinen esitys Herolla maanantaina 17.02.2020 klo 21.00

Kuuntele alta elokuvan tunnuskappale, joka on peräisin vuoden 1966 Django-elokuvasta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat