Robert De Niro lahjoitti Oscar-patsaansa, käsikirjoituksensa ja muut elokuviin liittyvät esineensä pois – Taustalla jalo syy

Aikamoinen päätös.

26.9.2022 22:30

Kaksinkertainen Oscar-voittaja Robert De Niro lahjoitti elokuviin liittyvän memorabiliansa Harry Ransom Centerille, Teksasin yliopistolle. Uutisesta kertoo muun muassa El Paso Times.

De Niro aloitti lahjoittamisen jo vuonna 2006. Nyt yliopiston kokoelma sisältää muun muassa De Niron Oscar-patsaat elokuvista Kummisetä osa II ja Kuin raivo härkä, käsikirjoitukset, pukuja, valokuvia, julisteita ja muuta. Lahjoituksiin kuuluu myös Kuin raivo härkä -elokuvan Jake LaMottan nyrkkeilyhanskat.

”Lahjoitetut esineet eivät ole vain minun tarinaani. Ne ovat tärkeä osa myös Martin Scorsesen, Elia Kazanin, Harvey Keitelin, Francis Ford Coppolan, Meryl Streepin tarinaa.”

Pyrkimyksenä on vaalia Yhdysvaltain elokuvahistoriaa, sekä antaa mahdollisuus opiskelijoille nähdä läheltä De Niron uraa.

Lisää luettavaa