Muistatko vielä Täydelliset naiset -sarjan kaunokaisen Eva Longorian, 48 – tältä hän näyttää nyt

Tähdellä on monipuolista lahjakkuutta.

15.3.2023 05:30

Teksasissa syntynyt Eva Longoria täyttää tänään 15. maalikuuta 48 vuotta. Hän nousi maailmanlaajuiseen maineeseen huippusuositusta Täydelliset naiset -tv-sarjasta, jossa hän näytteli Gabrielle Soliksen roolin. Sarjassa nähtiin toisena kuuluisana naistähtenä Teri Hatcher, ja mukana olivat vielä muun muassa Marcia Cross, Felicity Huffman, Brenda Strong ja Kyle MacLachlan.

Myös mallina tunnetun, yhdysvaltalais-meksikolaisilla juurilla siunatun Longorian ensimmäinen merkittävä rooli oli elokuvassa The Sentinel – salaliitto (2006). Hänen tähtikollegoinaan nähtiin tuolloin Michael Douglas sekä Kiefer Sutherland, ja leffa kertoi Salaisen palvelun agentista, joka lavastettiin presidentin salamurhayrityksessä.

Ihka ensimmäinen pikkurooli Longorialla oli vuonna 2000 tv-sarjassa Beverly Hills 90210, jossa hän esitti lentoemäntää. Näyttelijä nähtiin myös Kauniit ja rohkeat sekä Tunteita ja tuoksuja -sarjoissakin.

Tähti on myös menestynyt opiskelija ja aktiivi

Longoria opiskeli Texas A&M -yliopistossa Kingsvillessä, josta hän sai kandidaatin tutkinnon kinesiologiassa, joka on ihmisen kehon liikkeen tutkimusta. Valmistuttuaan korkeakoulusta hän osallistui lahjakkuuskilpailuun, joka toi hänet Los Angelesiin. Siellä hänet huomattiin, ja hän kirjoitti sopimuksen agentin kanssa.

Intohimoisena koulutuksen puolestapuhujana tähti on perustanut Eva Longoria -säätiön, joka auttaa latinalaisamerikkalaisia ​​rakentamaan parempaa tulevaisuutta itselleen ja perheelleen koulutuksen sekä yrittäjyyden kautta. Hän ansaitsi maisterintutkinnon väitöskirjallaan Menestys syntyy monimuotoisuudesta: Latinalaisten arvo STEM-työurilla. Longoria on myös kirjoittanut kasvatusaiheisia julkaisuja.

Eva Longoria elokuvassa Unplugging (2022).

Viimeisimpiä elokuvia Longorialta on Unplugging (2022). Se kertoo pariskunnasta, joka yrittää elvyttää avioliittonsa matkaamalla syrjäiseen vuoristokaupunkiin – vieroittaen samalla itseään digitaalisista laitteista. Täydellinen viikonloppuloma kuitenkin muuttuu pian hallitsemattomaksi. Elokuvan ohjasi Debra Neil-Fisher, ja näyttelijöinä nähdään Longorian lisäksi Matt Walsh, Lea Thompson, Keith David, Nicole Byer ja Al Madrigal.

Eva Longoria on Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja.

Lue myös: Tiesitkö? Jean Todt on tämän tuoreen Oscar-voittajan mies – eivät ole naimisissa vaikka olleet melkein 20 vuotta yhdessä – Episodi.fi

Lähde: IMDb, Wikipedia

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia