Predator piti alkujaan tehdä Jean-Claude Van Dammen kanssa. Van Dammen piti näytellä itse Predatoria.
Tässä versiossa Predatorilla olisi ollut vielä eräs ase, joka poistettiin lopullisesta versiosta, mutta jonka voi silti bongata Jesse Venturan näyttelemän Blainin kuolinkohtauksessa.
Alkuperäinen puku oli niin huono, että Van Damme pyörtyili sen kanssa. Miekkonen tietenkin valitti asiasta koko ajan, joten hänet potkittiin tuotannosta pihalle. Lopulta Predator sai uuden lookin, sen ikonisen ulkomuodon, jonka me nykypäivänä tunnemme.
Alkujaan Predatorilla oli ase, joka ampui teräviä keihäitä. Asetta ei varsinaisesti nähdä elokuvassa, vaikka sillä tapetaan yksi Dutchin (Arnold Schwarzenegger) ryhmän jäsen.
Blain saa osuman olkapäähänsä, jonka jälkeen jotain osuu myös hänen selkäänsä. Jos kohtauksen keskeyttää juuri ennen olkapäävammaa, voi Predatorin kädessä nähdä keihäsmäisen aseen – ja samalla kun plasma-ase osuu Blainia selkään, voi nähdä keihään törröttävän hahmon olkapäästä.
Alla kuva.
Lähde: Screenrant