Toimituksen suosikit: Luvassa mainio viikonloppu elokuvissa

Tämän kertaiseen Toimituksen suosikit -taulukkoon osui harvinaisen laadukas kattaus, kun yli puolet olisivat keski-arvonkin perusteella neljän tähden elokuvia. Vain kaksi nimikettä jäi samalla laskutavalla alle kolmen tähden.

11.11.2016 14:20

Viikonlopun uutuudet edustivat melkoista laaja-alaisuutta: Don’t Breathe on Sam Raimin kauhujännäri, I, Daniel Blake Ken Loachin kantaa ottava draama, Isäni tähtien takaa kotimaisen elokuvatekijän henkilökohtainen dokumentti ja The Accountant Ben Affeckin tähdittämää tehokasta toimintaa. Kaikki ne havaittiin omissa lajityypeissään erinomaisiksi tapauksiksi.

Listalla punaisella näkyvien neljän uutuuselokuvan lisäksi viikonloppuna teattereihin saapuvat myös animaatio Pikku Korppi ja suuri kilpa-ajo sekä ruotsalaiskomedia Morran & Tobias – Kuin taivaan lahja. Ensin mainitun oli nähnyt vain yksi toimittaja, joka antoi sille kolme tähteä. Jälkimmäistä, vain joillakin paikkakunnilla esitettävää elokuvaa ei etukäteen näytetty tiedotusvälineille.

toimituksen_suosikit_vk451

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa