Etsi
Jatko-osan humoristisessa linjassa ja mielikuvituksellisessa mittasuhteilla leikittelyssä ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että edellinen osa teki jo kaiken saman.
Elokuva legendaarisen huumepomo Pablo Escobarin suhteesta tv-julkkikseen on aiheeltaan kiinnostava mutta toteutukseltaan jäyhän puiseva taitavista näyttelijöistä huolimatta.
Kunnianhimoinen draama pyrkii käsittelemään niin monia erilaisia vieraantumisen teemoja, ettei saa käsiteltyä mitään niistä kunnolla.
Värikäs lastenelokuva uteliaasta ja ystävällisestä mehiläistytöstä viehättää myös aikuisia katsojia.
Epätasainen uudelleenfilmatisointi on parhaimmillaan loistavaa rikoskomediaa, huonoimmillaan väsynyt kopio aikaisemmin nähdystä.
Tyylitajuisen ensikertalaisen esikoispitkä muuttuu loppua kohti tutumman oloiseksi kauhuiluksi, mutta kokonaisuutena Hereditary – Pahan perintö on pitkästä aikaa häiriinnyttävin ja pelottavin Rosemaryn painajainen -variointi.
Nimettömään kaupunkiin sijoittuva noir-trilleri on väsynyt kopio monista paremmista elokuvista, ja vain Margot Robbie nostaa sen kelvolliseksi katsottavaksi.
Vaarallisesti alentuvan rajoilla tasapainoileva elokuva peräänkuuluttaa ikäihmisten oikeutta aktiiviseen (seksi)elämään. Veteraaninäyttelijättäret kannattelevat helppoa komediaa.
Dinosaurusseikkailu on kesäviihdettä viileimmillään. Varoitus: ei tosikoille!
Pikkukivan animaatioseikkailun jatko-osalta on päähenkilö ja samalla suunta hukassa.
Upeat jäähyväiset pitkän uran tehneelle veteraaninäyttelijälle.
Tositapahtumiin perustuva selviytymiselokuva kahdesta nuoresta purjehtimassa Tyynen valtameren poikki hurjan myrskyn kohdaten on jouheva ja taitavasti tehty, mutta voisi koskettaa vielä enemmän.
Kiehtova sekoitus spektaakkelia ja eurooppalaista art house -elokuvaa ei aiheestaan huolimatta koskaan oikein pääse lentoon. Komeasti kuvatun elokuvan ensimmäiset kohtaukset pakolaisveneessä ovat vaikuttavia.