Etsi
Pernille Fischer Christensenin elegantti draama kertoo Astridista ennen Lindgreniä.
Intiimit hetket nostavat vaietut pelot ja toiveet pintaan umpirakastuneen avioparin häämatkalla 1960-luvun Englannissa. Kesäisellä rannalla nuoret tekevät päätöksiä, jotka määrittelevät koko heidän loppuelämänsä suunnan.
Uusi Mielensäpahoittaja on Heikki Kinnusen tour de force ja lähempänä Tuomas Kyrön alkuperäisiä kertomuksia kuin edellinen elokuva.
Paolo Genovese palaa uuden moraliteetin kanssa, mutta siinä on saippuaoopperan tuntua.
Eräästä maailman tunnetuimmasta mafiapomosta tehty elokuva on niin käsittämätön sekasotku, etteivät siitä nauti edes laittomat kalkkunanmetsästäjät.
Sicario oli vuoden 2015 parhaita elokuvia, mutta jatko-osa ilman alkuperäistä ohjaajaa ei kuulostanut hyvältä ajatukselta.
Elokuva legendaarisen huumepomo Pablo Escobarin suhteesta tv-julkkikseen on aiheeltaan kiinnostava mutta toteutukseltaan jäyhän puiseva taitavista näyttelijöistä huolimatta.
Kunnianhimoinen draama pyrkii käsittelemään niin monia erilaisia vieraantumisen teemoja, ettei saa käsiteltyä mitään niistä kunnolla.
Upeat jäähyväiset pitkän uran tehneelle veteraaninäyttelijälle.
Tositapahtumiin perustuva selviytymiselokuva kahdesta nuoresta purjehtimassa Tyynen valtameren poikki hurjan myrskyn kohdaten on jouheva ja taitavasti tehty, mutta voisi koskettaa vielä enemmän.
Kiehtova sekoitus spektaakkelia ja eurooppalaista art house -elokuvaa ei aiheestaan huolimatta koskaan oikein pääse lentoon. Komeasti kuvatun elokuvan ensimmäiset kohtaukset pakolaisveneessä ovat vaikuttavia.
Kulttuurien yhteentörmäyksestä yhden teinitytön tarinan kautta käsittelevä elokuva on rohkea veto tekijältään ja tärkeä keskustelunavaus.
Kaksi ihanaa Rachelia vakuuttaa rakastavaisina tummasävyisessä draamassa, jossa itsensä hyväksymisen hinta on tulla perheensä hylkäämäksi.