Harvinaisen onnistunut videopelielokuva tarjoaa hervottomia vitsejä ja hauskaa slapstick-komediaa kohdeyleisölleen. Sonicilla ei ole mitään asiaa kenenkään Top 10 -listoille, mutta se ei todellakaan ole pohjanoteeraus, jota ehkä odotimme.

Guy Ritchien paluu komeiden ja viihdyttävien rikosleffojen pariin on näkemisen arvoinen lähinnä hauskojen näyttelijäsuoritusten takia.

Richard Jewell on taattua Clint Eastwood -laatua. Se on varmalla kädellä ohjattu ja upeasti näytelty tositapahtumiin perustuva draama, joka lähettää katsojan googlaamaan oikeita tapahtumia heti elokuvan loputtua.

Mikäli Luokkakokousten suosiosta voi jotain päätellä, samaan muottiin tehty kopio 1980-luvun Tom Hanks -komediasta on varma hitti.

Sotkuinen käsikirjoitus yhdistää aivan liian monta elementtiä budjettiinsa nähden, joten lopputuloksena on melko sekava kauhuelämys.

Richard Stanleyn pitkään odotettu paluu ohjaajaksi on mukavalla tavalla vanhanaikaista pelottelua, mutta se vaatii katsojalta aktiivista hyväksymistä.

Heinähattu ja Vilttitossu onnistuvat vakuuttamaan kohdeyleisönsä – eivätkä luultavasti nukuta kaikkia vanhempiakaan.

Sympaattinen tie-elokuva hyötyy mainiosta kemiasta pääosien välillä ja Shia LaBeoufin hallituimmasta roolisuorituksesta aikoihin.

Huonoimmillaan raivostuttava, suurimmaksi osaksi kuin brutaalilla sarjakuvaväkivallalla kuorrutettu musiikkivideo mutta parhaimmillaan viihdyttävä toiminta rakentuu Margot Robbien rakkaudella esittämän Harley Quinnin johtamien kiinnostavien naishahmojen varaan.

Kiinnostava kurkistus kolmen nuoren kapellimestarin tiehen kohti täysveristä ammattilaisuutta Sibelius-Akatemian taitavien opettajien huomassa.