Kepeät mullat.

Wilson pyrkii pysymään luomuna.

Kaikki tekevät virheitä.

Monty Pythonien välit hiertävät.

Näyttelijä ei ole tyytyväinen.

Fonda ei arvosta huonosti käyttäytyviä miehiä.

Tämän vuoden Cannesia kuvataan kovatasoiseksi.

Upeita uutisia.

Spekuloidaan, että elokuva olisi yksi illan voittajista.

Näitä sanoja ei haluaisi ikinä kuulla: ”Voi sentään, kuinka haukottelet. Tylsistytänkö sinua?”, kysyy Jane Fonda yhtäkkiä yleisön jäseneltä masterclass-luentonsa aikana Cannesissa. On helppo kuvitella, ettei tämä haukottele enää ikinä ja todennäköisesti itkee itsensä uneen illalla.

Monimutkainen tapaus. Uudessa elokuvassaan Wes Anderson kertoo paikasta keskellä aavikkoa, asteroidin putoamispaikasta. Siellä myös ”tähtiintuijottajat ja avaruuskadetit” pitävät vuosittaista leiriään 1950-luvulla. Lisäksi se on kulissi kunnianhimoiselle näytelmälle – katsos, kaikki nämä ihmiset ovat itse asiassa näyttelijöitä. Monimutkaista? Kyllä. Nyt on levättävä hetki.

Mia Wasikowska näyttää hyvällä tavalla hermostuneelta. ”Se on epämukava ja melko häiriinnyttävä, mutta meidän todellisuutemme on joka tapauksessa tosi absurdi. Se on… hauska. Ei ääneen naurattavalla tavalla eikä koko ajan, se on… jollain muulla tavalla hauska. Epämukavalla tavalla hauska”, hän kuvailee uutta elokuvaansa ja saattaa olla oikeassakin.

Aki Kaurismäki seisoo kohteliaasti punaisella matolla. Hän tuntee kuviot. Joku pysäyttää hänet – pitäisi ottaa kuvia. Hän tanssahtelee hieman. Myöhemmin, kun elokuva on ohi ja kaikki taputtavat, hän näyttää lähtövalmiilta. Mutta se ei käy, ei Cannesissa, missä kaikki mittaavat ablodien keston. Sen sijaan hän tarttuu kiinni festivaalijohtaja Thierry Frémaux’sta ja ravistelee tätä hieman. ”Kiitos, kun olette niin kiinnostuneita elokuvastani, à bientôt, nähdään pian”, hän sanoo. Ja häipyy, ulos valoon.