Tämän lähemmäs Wes Anderson ei ole päässyt näytelmän tuottamista.
– En ole koskaan tehnyt sitä, koska teatteri on varattava etukäteen, ja esitysten alettava tiettynä päivänä halusit tai et. Sellainen… vaivaa minua. Pidän mahdollisuudesta palata leikkaushuoneeseen ja leikitellä vielä vähän lisää, hän toteaa Cannesissa hermostuneen näköisenä, mutta toisaalta hän näyttää aina hermostuneelta.
On vaikea sanoa, onko hänen viimeisimpänsä riemuvoitto, vaikka isoin osa arvioista on ollut myötämielisiä. Asteroid City on upea. Älyttömän kaunis. Se on myös vähän tylsä.
Se on vaivannut Wes Andersonia töitä jo jonkin aikaa. Hänen elokuvansa ovat upeita, niin pikkutarkkoja, ettei niitä voi torpata – ei aivan kokonaan. Mutta vähään aikaan ne eivät ole herättäneet tunteita. Kaikki ainekset ovat läsnä, kaikki käytetty raha näkyy valkokankaalla, kaikki tähdet ovat mukana. Ehkä heitä vain on liikaa.
Steve Carell. Courtesy of Pop. 87 Productions/Focus Features
Silti hänen yhteistyökumppaninsa Scarlett Johanssonista Bryan Cranstoniin, Maya Hawkeen ja Jeffrey Wrightiin eivät lopeta intoilemistaan.
– Tämä on ollut ensimmäinen kokemukseni työskentelystä Wesin kanssa. Näyttelijänä, ei koirana. Mutta se maailma vain… on. Se on olemassa, se tuntuu hyvin elävältä, toteaa Scarlett Johansson, joka tosiaan teki ääniroolin stop-motion-animaatiossa Isle of Dogs.
Cranston kutsuu Andersonia ”orkesterinjohtajaksi”.
– Ja me olemme tietyn instrumentin soittajia. Sitten hän ohjaa: ”Vähän vähemmän Briania, vähän vähemmän Scarlettia”. Hän tekee hienosäätöä matkan varrella.
Hänen mielestään draamakomedia ei kerro vain asteroideista ja muutamasta oudosta tapahtumasta, joita emme nyt sen enempää spoilaa. Loppujen lopuksi on kyse tarinoista itsestään.
– Vähän niin kuin kun yksi hahmoista sanoo: ”En ymmärrä näytelmää” ja saa kuulla: ”Ei sinun tarvitsekaan. Kerro vain tarinaa.” Pähkinänkuoressa, minulle elokuva kuvasti sitä kuinkä kuljemme läpi elämän. Emme tiedä mitä vielä tapahtuu ja milloin, ja mihin kaikki päättyy. Meidän täytyy vain jatkaa tarinan kertomista.
Jake Ryan, Jason Schwartzman ja Tom Hanks ohjaaja Wes Andersonin elokuvassa ASTEROID CITY. Courtesy of Pop. 87 Productions/Focus Features
On selvää, että Anderson on yksi niistä ”näyttelijöiden ohjaajista”. Nämä sanovat, että hän oikeasti näkee heidät.
– Hän oli ensimmäinen, joka esitti minulle kysymyksen ja oikeasti välitti siitä mitä sanoin. Minulle se oli epätavallista, tunnustaa Jason Schwarzman, joka teki debyyttinsä Andersonin elokuvassa Rushmore – Akatemian älypää (1998). – Sen tunteen vuoksi olemme kaikki täällä. Hän haluaa tietää meistä kaikista.
Anderson myös luo heille maailmoja joissa leikkiä. He voivat mennä niihin fyysisesti, kosketella niitä. Se ei ole ihan tavallista nykyään.
– On vaivan arvoista luoda todellisia tiloja, ohjaaja sanoo. – Vanhat tekniikat kai vain vetoavat minuun. Kuvaan filmille. En ole eläissäni sanonut: ”Olisipa meillä green screen.” Meidän tapamme työskennellä muistuttanee enemmän tapaa, jolla 1930-luvulla toimittiin.
Mutta hitot ”tekniikasta”. Loppujen lopuksihan kaikki on vain näiden tarinoiden kertomista.
– Punaisissa kengissä [ballerinalta] kysytään: ”Miksi tanssit?” Hän vastaa: ”Miksi elät?” Ei ole muuta vastausta.
Marta Bałaga
