Etsi
Vaaran merkit olivat ilmassa.
Kaksikko on jo syönyt itsensä läpi Englannin, Italian ja Espanjan.
Nightmare Alleyn kuvausten on määrä alkaa syksyllä.
TV-sarja innoitti.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Yön ritari paluu.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1980 valmistunut Portti ikuisuuteen.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
IMDb-arvosana 7,7.
The Batmanilla ei ole mitään tekemistä tämän hetken DCEU:n kanssa.
Kotimainen huumori ei paljoa Velipuolikuusta enää parane!
Tällaista venkoilua.
The Batman on jo pitkällä esituotannossa.
Näkyy Suomessakin.
Edellisenä viikonloppuna ohjelmistoon peräti kuusi uutta elokuvaa, eikä oikein millekään riittänyt kovin paljon katsojia. Saa nähdä, mikä on tilanne nyt, kun tulokkaita on ”vain” kolme. Tosin niistäkin vain yksi on ison budjetin viihdeleffa.