Etsi
The Rockin paras kamu on George, albiino gorilla. Tai tuttavallisemmin Yrjö.
Tässäpä on taas internetjuttu. Ja vieläpä hauska sellainen!
Sicario oli vuoden 2015 parhaita rikostrillereitä. Sicario 2: Soldado on jatkoa sille.
Universalin markkinointi taustalla.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut ranskalainen elokuva Dheepan.
Kommentti ei ainakaan laske odotuksia.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Ei enää niin tunnettu tähti kuin ennen.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Out of Sight – Mieletön juttu.
Vaikuttaa olevan vielä moni asia auki.
The Walking Deadissa on nähty jos minkälaista zombia ja raatoa. Nyt kuitenkin vasta nähtiin ensimmäinen alaston zombi.
Juristi-Mirandana paremmin tunnettu Cynthia Nixon julkisti virallisesti ehdokkuutensa.
Marvel levittää elokuvauniversuminsa myös tv:n puolelle. Cloak & Dagger on yksi tulevista supersankarisarjoista.
Mikään uusista tai vanhoista tulokkaista ei houkutellut ylenpalttisesti väkeä, mutta nyt sentään peräti kaksi tulokasta kiilasi katsojatilaston karkuun.