Etsi
Tänään esitetään televisiossa elokuva Chapter 27 – John Lennonin murha.
Draamassa paljastuu totuus urheilijoiden aivovammoista.
Rakastettu elokuvatähti ei ollut sopiva valinta musikaalia varten.
Tosielämän tarina kidnappauksesta kerrotaan pian myös television puolella.
Juussa lievä spoileri ulkonäöstä ja spekulointia juonesta.
Kohta paukkuu ja viuhuu pienen ruudun puolella.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Eipähän tule kiusausta somettaa työkoneella tai viedä töitä kotiin.
Tavallinen kaduntallaaja joutuu arkipäivän sankarista koston kohteeksi.
Syksyllä 2017 ensi-iltansa sai peräti kolme uutta Marvelin sarjakuviin perustuvaa televisiosarjaa, ja nyt jo toinen niistä on uusittu 2. tuotantokaudelle.
Yle Teemalla vietetään lauantaina David Bowie -iltaa.
Tänään nähdään televisiossa Tähtien sota -elokuvasarjan viidentenä valmistunut Kloonien hyökkäys, joka on saagan toinen osa.
Antologiasarjan uusi tuotantokausi ei ilmesty tämän vuoden puolella.
Fahrenheit 451 -elokuvasta julkaistiin teaser-traileri.