Tähdet: 3

Mad Money – Hulluna rahaa

Mad money tarkoittaa englannin kielessä ns. hulluttelurahaa, jota voi käyttää oman mielensä mukaan, kun siltä tuntuu. Nyt on vain sellainen tilanne, että kuten maailmantaloudessa, ovat myös ylemmän keskiluokan rouvan Bridget Cardiganin (Diane Keaton) hulluttelurahat täysin lopussa. Hänen miehensä Don (Ted Danson) on saanut potkut, eikä uutta työtä tunnu millään löytyvät edes vuoden etsinnän jälkeen. Laskut kasaantuvat ja rakas talokin joutuu myyntiuhan alle, joten on tartuttava toimeen Donin vain maatessa lamaantuneena sohvalla.

Quantum of Solace

Daniel Craigin toinen Bond-elokuva on valmistunut täysin vapaana Casino Royalea edeltäneestä hämmennyksestä, jossa kyseenalaistettiin näyttelijän sopivuus rooliin. Suoraan edeltäjänsä lopusta jatkuva Quantum of Solace herättää aivan toisen kysymyksen: Craig ehkä sopii rooliin, mutta sopiiko itse rooli nykymuodossaan viihdyttävyydestään tunnettuun 007-sarjaan?

Iron Man

Tony Stark on jättimäisen teollisuuskonsernin kärkihahmo ja sen ensisijainen keksijänero, jonka luomat aseet puolustavat Yhdysvaltoja ja sen intressejä ympäri maailmaa. Uusimman tuholaitteensa myyntitilaisuudessa Afganistanissa Stark joutuu paikallisten sissien kaappaamaksi. Omatuntonsa tukahduttaneelle playboylle selviää, että kansainvälisillä asemarkkinoilla hyvät tarkoitukset eivät päde: parhaat mahdolliset aseet löytävät tiensä sotien jokaisen osapuolen käsiin.

Jumper

Teleportaatioon kykenevistä poikkeusyksilöistä kertova efektiseikkailu latistuu loppua kohti pelkäksi nahisteluksi mutta onnistuu viihdyttämään katsojia, joiden mielestä supersankarisarjakuvat ovat kirjallisuutta.

30 päivää kaamosta

Yhden 1990-luvun persoonallisimmista musiikkivideoista, Aphex Twinin Donkey Rhubarbin ohjaaja David Slade debytoi pitkän elokuvan ohjaajana parin vuoden takaisella psykodraamalla Hard Candy, josta kehittyi merkittävä festivaalihitti. Sladen toinen ohjaustyö 30 päivää kaamosta edustaa kohtuullisen hyvin tuotantoarvoin varustettua uutta kauhuelokuvaa.

Ganes

Vaikka Suomessa tehdäänkin jälleen elokuvia myös vahvoista alkuperäisaiheista, kuten esimerkiksi Miehen työ ja Musta jää osoittavat, ammennetaan täällä samalla edelleen kansallisten aiheiden ja pienen maan yli-innokkaan julkkiskulttuurin ruokkimasta tarinalähteestä.

The Last King Of Scotland

Idi Amin (1925–2003) hallitsi Ugandaa julmalla otteella vuosina 1971–1979 kaapattuaan vallan presidentti Milton Obotelta. Aluksi Aminia tervehdittiin niin Ugandassa kuin kansainvälisen yhteisönkin piirissä. Mutta kun maailmalle alkoi levitä tietoja hänen julmuuksistaan, alkoi tuki Aminin hallintoa kohtaan rapistua radikaalisti.

Rocky Balboa

Kuusikymppinen Sylvester Stallone palaa vanhojen hittiensä äärelle kuudennella ja viimeisellä Rocky -elokuvalla. Ajatus uudesta Rockysta tuntui vitsiltä, mutta lopputulos ei ole hullumpi.