Berliinin aasialaiset: magiaa, arkirealismia ja seksismisyytöksiä

Berliinin elokuvajuhlien, Berlinalen, kilpailusarja ei sisältänyt aiempien vuosien tapaan vankkoja kiinalaiselokuvia, mutta toissavuonna palkittu filippiiniläisohjaaja Lav Diaz oli jälleen luonut omalaatuisen teoksen. Muissa sarjoissa toki aasialaiselokuva oli esillä. Tuomaristossa oli mukana japanilainen muusikko, näyttelijä ja elokuvasäveltäjä Ryuichi Sakamoto, joka on viime vuodet taistellut syövän kanssa, ilmeisesti selättäen sen toistaiseksi.

26.2.2018 14:40

Lav Diazin elokuva Season of the Devil oli liki nelituntisena ohjaajan tuotannon lyhyemmästä päästä – Diaz repäisee tasaisin välein 12-tuntisiakin elokuvia. 1970-luvun Marcosin diktatuuriaikaan sijoittuva elokuva on ottanut aiheekseen yhden kylän tositapahtumat.

Marcos salli vuonna 1977 paikallisten suojelujoukkojen muodostamisen ja aseistamisen. Pian heitä olikin 70 000 ja moni diktatuurin viholliseksi leimattu menetti henkensä, katosi, joutui kidutetuksi tai raiskatuksi.

Elokuvassa seurataan muutamaa henkilöä, kuten ihanteellista kyläklinikan lääkäri Lorenaa ja hänen runoilijamiestään. Diaz on nimennyt elokuvan tyylin ’filippiiniläiseksi rock-oopperaksi’. Diazin käsissä syntyy instrumenteilla säestämätöntä laulua, josta kodinturvajoukkojen iloinen lalalaa-laulu kommentoi ironisesti touhua.

Selkeän linkin nykypäivään tuo elokuvan kuvitteellinen diktaattori Narciso, joka kiljuu korkealla äänellä käsittämätöntä puppua, jota ei tarkoituksella ole käännöstekstitetty – teksti lienee yhtä käsittämätöntä tagalogiksi. Kiljuva diktaattori muistuttaa niin paljon Dutertea, ettei Diazin analogia Marcosin diktatuuriajan ja nykypäivän Duterten tappojoukoista jää katsojalle hämäräksi.

Pituus tuntuu olevan nykytaide-elokuvan yksi ominaispiirre: indie-elokuvaa esittävässä Forum-sarjassa oli yksi nelituntinen kiinalainen. An Elephant Sitting Still jäi viime syksynä itsemurhan tehneen ohjaaja Hu Bon viimeiseksi elokuvaksi. Kahden veljeksen koulunahistelusta syntyneen luokkatoverin putoamisonnettomuuden jälkiselvittely ja eläkeläismiehen yritys pärjätä ovat yhden vuorokauden aikana tapahtuvan tarinan aiheet. Elokuva on kuvattu kiinalaiselokuvien selkeistä kompositioista poiketen henkilöihin tarkennetuilla lähikuvilla, joiden tausta jätetään epätarkaksi.

Indonesialaismagiaa Helsinkiin

Indonesialainen nuori naisohjaaja Kamila Andini – joka on Indonesian tunnetuimman ohjaajan Garin Nugrohon tytär – esitti Berliinalen Generation-sarjassa viehättävän elokuvansa The Seen and Unseen. Elokuva yhdistää kauniisti arkirealismin ja Balin maagiset uskomukset kertomuksessa, jossa Tantri-niminen tyttö valvoo sairaalassa kaksoisveljensä Tantran maatessa koomassa ilmeisesti onnettomuuden seurauksena. Öisin Tantri hiipii Tantran huoneeseen ja tanssii tämän kanssa erilaisia eläinten liikkeiden inspiroimia rituaalisia tansseja – Tantran ollessa täysin tajuissaan ja kykenevä liikkumaan.

– Balilla on elävänä uskomus elämän monitasoisuuteen, kaiken kaksinaisuuteen, ja se on elokuvani ydin, kertoo ohjaaja.

Elokuvan monilahjakkaat varhaisteinitähdet ovat monien indonesialaislasten tapaan tanssineet 4-vuotiaasta lähtien. Monitahoinen elokuva nähdään maaliskuussa Helsinki Cine Aasia -festivaalilla, jonne Kamila Andini saapuu vieraaksi.

Kuolo korjaa

Retrospektiivisarjassa nähtiin uusi restaurointi Yasujiro Ozun tummemmin sävyin tehdystä klassikkoperhe-elokuvasta Tokyo Twilight (Tokyo boshoku). Masayuki Suo puolestaan parodioi Ozua pehmopornoelokuvassa Abnormal Family (1984), jossa genrelle ominaisten kymmenen minuutin välein toistuvien seksikohtausten välissä näyttelijät esiintyvät muodollisen kohteliaasti kuin Ozun elokuvien henkilöt.

21. helmikuuta edesmennyt Ren Osugi tekee Abnormal Familyssa imitaation Ozun isähahmoja näytelleestä Chishu Ryusta. Masayuki Suo eteni pian 1990-luvulla ”normaaleihin” valtavirtaelokuviin, mutta kuten monet muutkin aikansa japanilaisohjaajat hän tienasi elantonsa elokuvauransa alkuaikoina pinku-filmejä väsäämällä.

Ren Osugin nimi nousi esille myös Kiyoshi Kurosawan pressikonferenssissa, joka pidettiin samana päivänä, jolloin vuonna 1951 Osugi menehtyi. Hän esiintyi nimittäin sivuosassa Kurosawan uudessa elokuvassa Foreboding (Yocho), joka on jatkoa viime syksynä R&Assa nähdylle Before We Vanish -elokuvalle. Molemmat elokuvat on kehitelty samasta aiheesta tehdyn TV-sarjan pohjalta, jonka Kurosawa teki japanilaiselle WOWOW-satelliittikanavalle. Siinä Maan päällä elää avaruudesta tulleita ihmisenkaltaisia olentoja, jotka nappaavat ihmisiltä käsitteitä kuten pelko, rakkaus ja yhteistyö

Paikalla ollut japanilainen reportteri nosti Osugin kuoleman esille ja kysyi Kiyoshi Kurosawan ajatuksia aiheesta.

– Olen tehnyt Osugin kanssa yhdessä elokuvia yli 30 vuotta, Kurosawa kertoi. – Hän oli myös Takeshi Kitanon vakionäyttelijä. Täällä eivät ehkä kaikki häntä tunnista, mutta hän oli todella tunnettu ja suosittu Japanissa.

Suomalaiset katsojat muistanevatkin Osugin Kitanon elokuvan Hana-bi – Tulikukkia pyörätuoliin joutuvan poliisin roolista.

Mennyttä ja nykyistä maailmaa

Kazuhiro Soda on New Yorkissa nykyisin asustava japanilainen dokumentaristi, jonka tarkkailevien dokumenttien sarjan seitsemännen osan festivaali esitti. Minatomachi eli Inland Sea tarkkailee pienen saaren etupäässä eläkeläisikäistä asujaimistoa, joista moni, kuten 86-vuotias pappa, tienaavat edelleen kalastuselinkeinoissa. Saaren aktiviteetit tuntuvatkin pyörivän kalastamisen ja kalanmyynnin, turismibisneksen ja kulkukissojen ruokkimisen välillä.

– Vaimoni isoäiti asuu sillä saarella, kertoi ohjaaja elokuvan jälkeen yleisölle. – Sitä kautta pääsin sisälle saarelaisten elämään ja kalastusveneille.

Nuoria ohjaajia (kuten aikoinaan Kiyoshi Kurosawankin) elokuvakartalle nostava Pia Film Festival toi Berlinaleen viime vuoden festivaalinsa voittajan Yui Kiyoharan elokuvan Our House. Tarinan pääosassa on itse asiassa perinteinen japanilainen talo, jota asustavat äiti ja tytär sekä kaksi nuorta naista jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, jossa kumpikaan kaksikko ei huomaa toisten asuvan samoissa huoneissa kuin he itse.

#metoo-kampanjan tiimoilta seksuaalisesta painostamisesta syytetyksi tullut korealaisohjaaja Kim Ki-duk oli kutsuttu festivaalille suuren kritiikin myötä. Pressikonferenssissa hän joutui luonnollisesti vastaamaan aihetta koskeviin kysymyksiin, ja väitti häntä syyttäneen näyttelijättären ymmärtäneen tilanteet väärin. Berlinalelle ei Kim Ki-dukin vierailusta tainnut herua plussapisteitä.

 

Lisää luettavaa