George A. Romeron kadonnut elokuva on valmis julkaistavaksi – Ohjaajan ”kauhistuttavinta elokuvaa” ei suostuttu julkaisemaan

Tätä odotamme.

30.6.2020 23:30

Indie Wire uutisoi, että kauhuelokuvien legendaarisen ohjaajan George A. Romeron kadonnut elokuva on valmis julkaistavaksi, ja se mahdollisesti saa jopa ensi-iltansa elokuvateattereissa ympäri maailman.

Elokuva on The Amusement Park, jonka pääroolissa nähdään Lincoln Maazel. Alun perin vuonna 1973 valmistettu elokuva kertoo eläkeläismiehestä, joka huomaa olevansa keskellä ikääntymisen kipuja, tragedioita ja nöyryytyksiä Yhdysvalloissa. Luterilainen yhdistys tilasi elokuvan häneltä 70-luvun alussa, jotta ikääntyminen ja vanhusten kokema väkivalta saisi näkyvyyttä.

Valitettavasti kuitenkin Night of the Living Dead -ohjaajan elokuva ei koskaan saanut ensi-iltaansa. Tutkija Tony Williams oli nähnyt elokuvan 30 vuotta sitten, ja kirjoitti sen olevan liian vahva amerikkalaiselle yhteiskunnalle. ”Sen täytyy pysyä lukkojen takana, eikä koskaan nähdä päivänvaloa”, Williams kirjoitti.

Elokuvan tilaajat eivät halunneet näyttää elokuvaa. ”Eikä ihme. Se on helvetillinen. Romeron pitkällä, yhdysvaltalaisia instituutioita kritisoivalla urallaan hän ei ole koskaan ollut niin armoton”, kertoo Guillermo del Toron kanssa yhteistyötä tehnyt Daniel Kraus.

The Amusement Park on paljastaja ja Romeron kaikkein kauhistuttavin elokuva”, hän kertoi kaksi vuotta sitten, kun näki leikkausversion elokuvasta. Kraus kertoi sen myös olevan järkyttävä, sen ”muodossa ja tapahtumissa”. Myös tuottaja ja Romeron leski Suzanne Desrocher on samaa mieltä. Hän sanoo, että ”elokuvassa on Romeron uniikki kädenjälki”.

 

Lisää luettavaa