Huomasitko? John Lithgow kuvasi kesäkuussa elokuvaa Helsingissä

Näyttelijä kuvasi Suomessa uutta elokuvaansa.

29.6.2024 19:30

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin kesäkuussa, että näyttelijä John Lithgow vieraili Suomessa. Hänet bongattiin muun muassa helsinkiläisen hotellin aamiaispöydästä.

Lithgow oli Helsingissä kuvaamassa elokuvaa Jimpa, jota Varietyn mukaan kuvattiin Amsterdamin ja Australian Adelaiden lisäksi myös Suomessa. IS:n mukaan myös Pirkko Saisio oli kuvauksissa mukana. Saisio kertoo, että elokuvaa kuvattiin Helsingissä vain päivän ajan.

Saisio on IS:n mukaan kertonut Facebook-päivityksessään, että Lithgow oli herrasmies, joka opetteli kaikkien kuvausryhmän jäsenten nimet puvustajista maskeeraajiin.

Jimpa on Kaikkea hyvää, Leo Grande -elokuvan ohjanneen Sophie Hyden ohjaus. Se kertoo äidistä (Olivia Colman), joka vie ei-binäärisen lapsensa (Aud Mason-Hyde) matkalle Hollantiin, tapaamaan tämän homoseksuaalia isoisää (Lithgow).

John Lithgow, 78, on amerikkalainen näyttelijä, joka muistetaan muun muassa elokuvista Garpin maailma ja Hellyyden ehdoilla, joista molemmista näyttelijä sai Oscar-ehdokkuuden, sekä tv-sarjoista Kolmas kivi auringosta ja The Crown. Lithgow on näytellyt myös Killers of the Flower Moonissa, Interstellarissa, Raising Cainissa, Footloosessa ja Renny Harlinin elokuvassa Cliffhanger – kuilun partaalla.

Lisää luettavaa