Jo päivällä tellusta loistoleffa huippunäyttelijöillä – kertoo kulttiin hurahtamisesta

IMDb-arvosana on 7,2.

14.3.2021 11:08

Tänään esitetään televisiosta elokuva Mestari (2012).

Sodan jälkeen paikkaansa maailmassa etsivä Freddie Quell (Joaquin Phoenix) tapaa karismaattisen uskonlahkon johtajan (Philip Seymour Hoffman), jota sanotaan vain Mestariksi. Vihdoin Freddie tuntee löytäneensä paikkansa ja tarkoituksensa elämässä alistuessaan Mestarin koekaniiniksi ja opetuslapseksi.

Episodin viiden tähden arvostelussa Jussi Huhtala kehui erityisesti Phoenixin ja Hoffmanin suoritusta.

”Phoenix esittää Freddietä räjähtävällä ja suorastaan pelottavalla energialla. Hiljaisella äänellä puhuva vähäeleinen Hoffman on kaikin puolin hänen vastakohtansa, mutta hän luokin vaikuttavan roolinsa aivan toisenlaisin keinoin. Doddin vaimoa esittävä Amy Adams on myös hieno näyttelijä, mutta hänen roolihahmonsa jää väkisinkin kahden sekopään varjoon.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Andersonilla on loistavien näyttelijöiden lisäksi ollut muitakin osaavia yhteistyökumppaneita. Francis Ford Coppolan 2000-luvun elokuvissa työskennellyt Mihai Malaimare Jr. on kuvannut elokuvan 70-milliselle filmille. Kuvasuhde on muutettu 1.85-muotoon, mutta laaja-alaisen komea visuaalinen ilme on silti säilynyt. Aavikolle sijoittuva kohtaus moottoripyörineen on kuin viittaus 70-millisenä kuvattuun Arabian Lawrenceen.

Phoenix improvisoi elokuvassa kohtauksen, jossa hän hajottaa vessanpytyn. Näyttelijä sanoi jälkikäteen, ettei uskonut sen menevän rikki.

Elokuva näkyy Hero-kanavalta kello 14.45. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia