Mark Ruffalo haistattelee yhtiölle, jonka takia Hulk ei saa omaa elokuvaansa

”Repikää siitä Universal! Mitä aiotte nyt tehdä? Olisitte voineet olla mukana tässä, mutta ei!”

3.11.2017 15:12

Vaikka vihreä Hulk-jätti on Marvelin luoma hahmo, Hulkin oikeudet kuuluvat Universalille, joka ei anna Marvelin tehdä hahmolle sooloelokuvaa. Universal antaa Marvelin käyttää Hulkia sivuhahmona elokuvissaan, kuten The Avengersissa, Avengers: Age of Ultronissa ja uudessa Thor: Ragnarökissä, mutta siihen se jääkin. Monia faneja tilanne on ärsyttänyt jo pitkään, eikä ihme. Edellisestä Hulk-leffasta, The Incredible Hulkista on jo melkein kymmenen vuotta.

Nyt Hulkia näyttelevä Mark Ruffalo kertoo mielipiteensä asiasta. Kun häneltä kysyttiin BBC Radio 1:n haastattelussa, haluaisiko hän tehdä Hulk-leffan, Ruffalo vastasi yllättäen negatiivisesti.

– Ennen kuin teimme Ragnarökin, Marvel kysyi minulta, mitä minä haluaisin Hulkin sooloelokuvassa tapahtuvan. Vastasin että sitä tätä ja tuota, ja sitten se päättyisi näin. Sitten minulle sanottiin, että entä jos käyttäisimme ideoitani ja venyttäisimme ne kolmeen seuraavaan elokuvaan, jolloin ne muodostaisivat Hulkille kehityskaaren? Ja minähän sanoin, että mahtavalta kuulostaa, ja siten me teimme, Ruffalo naureskeli.

– Minä siis sain Hulk-elokuvan, teemme sen Universalia kierrellen ja teemme kolme elokuvaa yhden sijaan! Joten repikää siitä Universal! Mitä aiotte nyt tehdä?! Olisitte voineet olla mukana tässä, mutta ei!

Marvel on siis piilottanut Hulk-trilogian muiden elokuviensa joukkoon. Aloitusosa on uusi Thor: Ragnarök, toinen osa on ensi vuoden Avengers: Infinity War ja päätösosa vuoden 2019 neljäs Avengers-filmi.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen