Nyt Disney Plussassa: Colin Farrell nousi sotaleffasta hiljalleen tähdeksi – näyttelijöillä ei ylellisyyksiä

IMDb-arvosana on 7,0.

24.10.2022 04:30

Disney Plussassa on nyt elokuva Tigerland (2000). Colin Farrell oli vielä tuolloin tuntematon nimi ainakin suurelle yleisölle.

Yhdysvaltain Vietnamin retki alkaa kallistua kohti surullista loppuaan armeijan tarvitessa kuitenkin edelleen nuoria miehiä lihamyllyyn merien taakse. Juuri päämajan vankileirillä viikonloppunsa viettänyt, röyhkeä mutta karismaattinen alokas Roland Bozz liittyy nuoreen sotajoukkueeseen, jota koulutetaan Vietnamiin lähtöä varten.

Bozzin itsenäinen ja avoimen uhmaava käytös aiheuttaa kitkaa niin joukkuetovereiden kuin päällystön keskuudessa, sillä konflikteihin ei ole varaa kesken sodan. Mutta kun joukkue lähetetään viimeiselle koulutusleirille – helvetilliseen paikkaan nimeltä ”Tigerland” – Bozzin johtajankyvyt ja luonne nostattaa joukkueen yhteishenkeä laukaisten tapahtumasarjan, jolla odottamattomat seuraukset.

Ohjaajana Joel Schumacher. Näyttelijöinä Colin Farrell, Matthew Davis, Clifton Collins Jr., Tom Guiry, Shea Whigham sekä James MacDonald. Alla traileri.

Elokuvaan haluttiin tietynlaista karua tunnelmaa. Näyttelijöillä ei ollut asuntovaunuja, maskeeraajia, kampaajia, tuoleja tai mitään tyypillisiä ylellisyyksiä. Elokuva puolestaan kuvattiin 16 mm filmille karkean ja dokumentaarisen tunnelman luomiseksi.

Lue myös: Mahtisormukset-näyttelijä ei tiennyt kuvauksissa olevansa Sauron – kertoi nyt miten hän aavisti asian – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa