Rennyn ex-rakas Geena Davis täytti 67 vuotta – tältä hän näyttää nyt

Nähdään seuraavaksi trillerissä yhdessä muiden tähtinimien kanssa.

21.1.2023 05:30

Geena Davis täyttää tänään 67 vuotta. Hän lienee monille suomalaisillekin tuttu Hollywood-tähti, sillä Davis oli aikoinaan ohjaaja Renny Harlinin naisystävä, ja he olivat myös naimisissa. Parista kirjoiteltiin ahkerasti lehtien palstoilla ja Davis vieraili tuolloin myös Suomessa.

Elokuvallisista ansioista voisi mainita ainakin elokuvan Thelma & Louise, jossa Davis loisti yhdessä Susan Sarandonin kanssa. Moni pitää myös Harlinin ohjaamasta elokuvasta The Long Kiss Goodnight, jossa Davis nähdään näyttelemässä Samuel L. Jacksonin kanssa. Mainittakoon, että Jackson kertoi Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa Mitchin hahmon olevan suosikkiroolinsa.

Harlinista ja Davisista puhuttaessa ei voi sivuuttaa elokuvaa Kurkunleikkaajien saari (1995). Se oli ehkäpä aikaansa edellä, eikä merirosvoelokuvasta tullut taloudellista menestystä. Siitä tuli valtava taloudellinen floppi. Harmi sinänsä, sillä myöhemmin leffaa on kehunut jopa Quentin Tarantino.

Davis nähtiin viimeksi elokuvassa Ava (2020). Se kertoi Jessica Chastainin näyttelemästä tehokkaasta salamurhaajasta Avasta. Elokuvan muita tähtiä olivat muun muassa John Malkovich ja Colin Farrell.

Davisin tulevista elokuvista voisi mainita trillerin Pussy Island, jonka ohjaa debyyttinään Zoë Kravitz. Näyttelijöinä nähdään Davisin lisäksi aika nimekäs kaarti – Naomi Ackie, Christian Slater, Channing Tatum, Haley Joel Osment sekä Kyle MacLachlan. Elokuva on jo jälkituotannossa.

Pussy Island kertoo Fridasta, joka on nuori ja älykäs baarimikko. Hän hankkiutuu taitavasti Tatumin näyttelemän teknologiamogulin sisäpiiriin, ja saa lopulta kutsun intiimiin tapahtumaan yksityiselle saarelle. Glamourista ja juhlivista ihmisistä huolimatta hän aistii, että jokin on vialla.

Davis on Instagramissa Geena Davis Institute -järjestönsä puitteissa. Se on yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio, joka tutkii sukupuolten edustusta mediassa, ja myös ajaa naisten tasa-arvoista edustusta. Alla Davisin jakamia kuvia.

Lue myös: Malli-näyttelijä Nina Dobrev täytti 34 vuotta – tältä tulevan Renny Harlin -leffan tähti näyttää nyt – Episodi.fi


https://www.instagram.com/geenadavisorg/?hl=fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa