Säveltäjä John Williams: Indiana Jones 5 saattaa olla Harrison Fordin ja minun viimeinen elokuva

Säveltäjälegenda antoi haastattelun.

25.6.2022 14:34

The Washington Post haastatteli Oscar-palkittua säveltäjälegendaa John Williamsia, 90. Haastattelussa veteraani avasi hieman tulevaisuudensuunnitelmiaan.

”Tällä hetkellä työstän viidettä Indiana Jonesia, jonka Harrison Ford, minua nuorempi, taisi ilmoittaa jäävän hänen viimeiseksi elokuvakseen. Siispä ajattelin, jos Harrison voi tehdä sen, ehkä minäkin voin”, Williams sanoi.

Ensi kuussa 80 vuotta täyttävä Ford ei ole julkisesti puhunut eläkkeelle jäämisestä, mutta Williamsilla saattaa tietysti olla sisäpiiritietoa. Ford on aina pysynyt vaitonaisena yksityiselämästään, joten ei olisi ihme, mikäli hän ei olisi julkisuudessa suunnitelmistaan ilmoittanut.

Williams ei kuitenkaan koskaan sano ei koskaan. ”En halua kategorisesti jättää mitään aktiviteettia. En pysty pelaamaan tennistä, mutta haluan ajatella, että jonain päivänä vielä pystyn”, Williams naurahtaa.

Williams kertoo, että yhden Star Wars -elokuvan sävellys vie noin puoli vuotta. ”Tässä vaiheessa elämääni se on pitkä sitoutuminen.” Williams on säveltänyt myös Steven Spielbergin The Fabelmans -elokuvan.

Lisää luettavaa