Tämä tuttu Hollywood-kasvo on ollut jo kahdeksan kertaa Oscar-ehdokkaana, mutta tänäkään vuonna ei tullut kultapystiä

Vuoden 2020 Oscar-gaalan vieraiden joukossa oli tuttu kasvo, joka oli jälleen kerran ehdokkaana.

Kauhea kankkunen -elokuvalla läpimurron tehnyt Bradley Cooper tunnetaan paremmin näyttelijänä, mutta hän on kunnostautunut myös tuottajana ja ohjaajana. Ja poikkeuksellisen menestyksekkäästi, sillä hänellä on ollut Oscar-ehdokkuuksia yllättävän monessa kategoriassa.

Cooper on yksi Joker-elokuvan tuottajista, ja siksi hän oli tänä vuonna ehdokkaana parhaan elokuvan kategoriassa, mikä meni monelta ohi. Siinä suurin huomio keskittyi pääosaa esittävään Joaquin Phoenixiin, joka voittikin oman kategoriansa.

Parhaan elokuvan pysti meni kuitenkin Parasitelle.

Cooper on ollut tuottajan ominaisuudessa ehdolla kolme kertaa. Hän oli yksi tuottajista paitsi Jokerissa myös elokuvissa American Sniper (2014) ja A Star is Born (2018). Jälkimmäisen hän myös ohjasi, mutta ohjausehdokkuutta ei tullut. Sen sijaan A Star is Born toi Cooperille paitsi miespääosaehdokkuuden myös ehdokkuuden yhtenä elokuvan käsikirjoittajista.

Näyttelijänä Cooper on ollut ehdolla neljä kertaa.  A Star is Born -elokuvan lisäksi elokuvista Unelmien pelikirja (2012) ja American Sniper tuli ehdokkuus parhaasta miespääosasta. Lisäksi hänellä on yksi sivuosaehdokkuus, joka tuli elokuvasta American Hustle (2013).

Yhtään kertaa palkintoa ei ole vielä tullut. Cooper (s. 1975) on tosin vielä elokuvantekijäksi nuori mies, joten eiköhän pysti jostain kategoriasta vielä tule.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut