Kolumni: Interstellar on 30 vuoden päästä yhtä arvostettu kuin 2001: Avaruusseikkailu nyt

15.4.2015 16:30

Juuri dvd:nä ja blu-rayna ilmestynyt Interstellar on siitä harvinainen tieteiselokuva, että siinä on pyritty tieteelliseen tarkkuuteen. Madonreiät, suhteellisuusteoria ja mustat aukot on haluttu kuvata Interstellarissa melko pitkälle sen mukaan, mitä tiedemiehet niistä ovat saaneet selville. Tieteelliseen uskottavuuteen pyrkivän elokuvan yksi tuottajista olikin kuuluisa kosmologi Kip Thorne.

Interstellar on paljon velkaa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailulle, eikä Christopher Nolan ole sitä peitellytkään. 2001: Avaruusseikkailussakin oli mukana tieteellisiä faktoja suosiva yhteistyökumppani: toisena käsikirjoittajana toiminut tieteiskirjailija Arthur C. Clarke.

2001: Avaruusseikkailu on nykyään klassikko ja tunnustettu mestariteos. Interstellar taas ei saanut yhtä yksipuolisen hyväksyvää vastaanottoa kuin Nolanin aiemmat elokuvat. Minä tosin uskon, että Interstellarin arvostus vielä nousee – ja niinhän itse asiassa kävi myös Kubrickin elokuvalle. 2001: Avaruusseikkailu sai aluksi paitsi kiitosta myös valtavan määrän negatiivista palautetta kriitikoilta. Klassikkoasemaan se pääsi vasta vuosia myöhemmin. Ehkä 30 vuoden päästä Interstellaria pidetään yhtä merkittävänä kuin 2001: Avaruusseikkailua nyt. Siitä alkaa olla jo viitteitä – esimerkiksi Internet Movien Databasen käyttäjien parhaiden elokuvien listalla Interstellar on nyt sijalla 22 – korkeammalla kuin 2001: Avaruusseikkailu tai vaikkapa Alien tai Jedin paluu.

Näin 2001: Avaruusseikkailun ensimmäistä kertaa joskus 12–13-vuotiaana 1970-luvun lopulla. Vuonna 1968 valmistunut elokuva pyöri silloin uusintakierroksella, sillä Tähtien sodan menestyksen myötä tieteiselokuville oli kysyntää. Nimen perusteella odotinkin siitä Tähtien sotaa muistuttavaa seikkailua, mutta elokuvan hidas kerrontatyyli ja visuaaliseksi ilotulitukseksi muuttuva loppupuoli menivät minulta täysin yli hilseen.

Kun 2001: Avaruusseikkailu esitettiin kymmenisen vuotta myöhemmin televisiossa, olin jo aikuinen, ja sen salat alkoivat paljastua minulle. Ratkaisevasti elokuvan ymmärtämistä auttoi se, että olin siinä välissä lukenut Arthur C. Clarken kirjan, joka antaa selityksen monille asioille, jotka elokuvassa jäävät hämäriksi. 2001: Avaruusseikkailu on nykyään yksi lempielokuvistani, mutta en tiedä olisiko se sitä ilman Clarken selventävää kirjaa.

Muut nuoruuteni scifi-kokemukset eivät olleet yhtä hämmentäviä. Tähtien sota oli tietysti ykkössuosikki, mutta 70-luvulla tehtiin monia muitakin kiinnostavia tapauksia, jotka nyt ovat unohtuneet. Yksi sellainen oli vuonna 1976 eli vuosi ennen Tähtien sotaa valmistunut Logan’s Run, jota Suomessa esitettiin nimellä Pako tulevaisuudesta. Se on visuaaliselta ilmeeltään nykyään ehkä jopa koominen, mutta sen kuvaama dystooppinen maailma, jossa ihmisen eliniän yläikärajaksi määritellään 30 vuotta, on edelleen kiehtova.

Logan’s Runista on pitkään suunniteltu uudelleenfilmatisointia, ja projektiin on kiinnitetty useita nimiohjaajia vuosien varrella, kuten Bryan Singer, Joseph Kosinski ja viimeksi Nicolas Winding Refn, mutta vielä sen tuotanto näyttää olevan jossain kaukana tulevaisuudessa.

Monet lapsuuden ja nuoruuden suosikit näyttävät nykyään vanhentuneilta, mutta scifin kohdalla se on usein vielä selvempää. Television puolella minunkin suursuosikkini oli Star Trek, mutta vielä enemmän pidin brittiläisestä Avaruusasema Alfasta, jota esitettiin 1970-luvun loppupuolella. Sarjan alkuperäinen nimi Space 1999 toi 2001: Avaruusseikkailun tapaan mieleen jossain kaukana tulevaisuudessa siintävän vuosiluvun. Avaruusasema Alfan tehosteet ja lavasteet näyttävät tosin 2001: Avaruusseikkailuun verrattuna nykyään todella kömpelöiltä ja vaatimattomilta, minkä sain huomata, kun katsoin sarjaa muutama vuosi sitten ilmestyneeltä dvd-boksilta. 2001: Avaruusseikkailun ja Interstellarin väliin mahtuukin monenlaista elokuvaa ja sarjaa, mutta kaikki ne ovat kiinnostava osa scifin evoluutiota.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edelliset kolumnit
Sota on helvettiä – myös niille, jotka eivät puhu englantia
Miksi Steven Spielberg on maailman menestynein ohjaaja?
Teatterit häviävät, mutta elokuvat jäävät elämään
Sylvester Stallone on muutakin kuin lihaskimppu
Nero paitsi koomikkona myös elokuvantekijänä
Kierrätystä Disneyn tapaan
”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä

Lisää luettavaa