Guy Ritchien paluu komeiden ja viihdyttävien rikosleffojen pariin on näkemisen arvoinen lähinnä hauskojen näyttelijäsuoritusten takia.

Sellainen kuin toimintaelokuvien tuleekin olla: paljon hauskaa, vähän järkeä. Na zdrowie!

The Irishman on kiistaton mestariteos, ehkä jopa Scorsesen uran hienoin elokuva. Kyseessä on kaikkien mafiaelokuvien isä, elokuva joka jokaisen tulisi nähdä edes kerran. De Niro, Pacino ja Pesci tekevät kaikki hienoa työtä tässä, mutta päätähti on Scorsese itse.

Ällöttävän huvittava tositarina idioottimaisesta sarjamurhaajasta, joka murhasi naisia 1970-luvun Hampurissa.

Stripparit vetävät yhtä köyttä ja vievät miehiä kuin litran mittaa nautittavassa rikoskomediassa.

Why so serious? Juuri siksi.

Asghar Farhadi kohtaa Lost in Translationin. Kirjaimellisessa ja huonossa mielessä.

Pinnaltaan yhä nihilistisemmäksi yltyvä tarina sarjamurhaajasta sisältää useampia tasoja ja voimaantuu taideteoksena sitä enemmän mitä sen päähenkilö hajoaa henkisesti.

Norjalaisohjaajan omasta mustasta toimintakomediastaan tekemän englanninkielisen uusintafilmatisoinnin pahin puute on liiankin hyvin pääosaan sopiva näyttelijä.

Ei aivan Drew Goddardin edellisen elokuvan, The Cabin in the Woods -kauhukomedian tasolle yltävä lajityyppileikittely, mutta silti mukavasti samalla tavalla mattoa katsojan odotusten alta vetävä rikosjännäri.