Pikkusievä ja pikkuporvallisen asenteellinen ja tylsä ranskalainen komedia itsekeskeisestä ja seksistisestä, vammaisen naisen kohtaavasta liikemiehestä on ankeaa katsottavaa.

Ajatus jatko-osasta Maija Poppaselle saattaa tuntua arveluttavalta, mutta on vaikea keksiä miten sen tekisi paremmin tai kuka voisi kantaa ikonisen hahmon sateenvarjoa Emily Bluntia täydellisemmin.

Parasta uudessa Onneli ja Anneli -elokuvassa on minipossu Puustinen, joka eläisi mieluiten korvapuusteilla. Elokuvan heikkous on sen tarinassa.

Vuosikymmenten takaiselta tuntuva, kaikkein kuluneimpia polkuja kulkeva romanttinen komedia onnistuu hukkaamaan kaikki hyvät mahdollisuutensa hauskuuttamiseen tai koskettamiseen.

Suloisen Ailo-poron matka vasasta uljaaksi nuorukaiseksi juhlistaa Lapin koskematonta luontoa ja kiehtovia eläimiä.

Aquamanin oma elokuva on odotuksen arvoinen, alusta loppuun täynnä henkeäsalpaavia toimintakohtauksia, eikä se koskaan muutu naurettavaksi, vaikka siihenkin aineksia olisi ollut.

Kiinnostavista teemoista saadaan irti vain myötähäpeää.

Upeiden näyttelijöiden hieno työskentely uhkaa tehdä periaatteessa yksinkertaisesta tarinasta hieman itseensä sulkeutuneen, mutta katsoja tietää koko ajan katsovansa laatudraamaa.

Graffititaiteen ja musiikkivideoiden parhaita piirteitä yhdistelevä sähköinen animaatio on vuoden parhaita – ellei paras – supersankarielokuva ja yleensäkin vuoden viihdyttävimpiä valkokangastulokkaita.

Lapsille tarkoitettu animaatio on aikuisen sadistinen eikä edes näytä hyvältä.